Kimi Räikköselle jäi kauden parhaasta aika-ajosta hampaankoloon – perjantai tarjosi lupauksia herättävän viestin

Kimi Räikkönen kuittasi Mugellosta kauden parhaan aika-ajotuloksensa, mutta se ei häntä liiaksi lämmittänyt.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Toscanan GP suorana 11.-13.9.
Su: Toscanan GP klo 16.05, ennakkotunnelmat klo 15.00

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

13:nneksi sijoittuneen Räikkösen paras kierrosaika oli tuhannesosalleen sama kuin AlphaTaurin Daniil Kvjatin, mutta venäläinen pääsee starttaamaan sunnuntaina 12. ruudusta, sillä hän teki kierrosaikansa Räikköstä aiemmin.

Tiukkaa oli toiseenkin suuntaan. 14. ruutuun jäänyt Ferrarin Sebastian Vettel hävisi Räikköselle vain 0,004 sekuntia.

Viimeiseen aika-ajo-osioon oikeuttanut 10. sija jäi Räikköseltä 0,332 sekunnin päähän.

– Tavoitteena oli enemmänkin. Teimme mielestäni parhaamme, ja se oli ihan hyvä yritys, mutta on silti pettymys, että emme ole ylempänä. Oli erittäin tasaista monien autojen välillä. Asiat tuntuvat aika hyviltä, mutta kierrosaika on vähän liian huono, Räikkönen totesi.

Mugellossa on oletettavasti melko vaikea ohittaa, mutta Räikkösen kannalta odotusarvoa kilpailuun nostaa se, että hän oli perjantain harjoitusten kisavedoissa erittäin hyvässä vauhdissa sekä pehmeällä että kovalla renkaalla.

Lue myös:

    Uusimmat