Kimi Räikkönen ei malta odottaa F1-kauden avausta Australiassa. Ferrari-kuljettaja uskoo tallinsa olevan mukana kärkikahinoissa, vaikka voimasuhteet selviävätkin lopullisesti vasta Melbournessa.
Ferrari-tallin tiedotteessa Räikkönen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen uuteen autoonsa. Viime vuonna hänellä oli pieniä vaikeuksia päästä sinuiksi ajokkinsa kanssa.
- Pidän F60-autosta paljon enemmän kuin viime vuoden autosta. Sitä on paljon hauskempi ajaa ja se tuo mieleen autot, joihin olin tottunut jokunen vuosi sitten, Räikkönen sanoi.
Myös kohuttu KERS-järjestelmä sai kehut Räikköseltä. KERS taltioi jarrutusenergiaa kuljettajien käyttöön ja antaa sitä heidän käyttöönsä lisätehojen muodossa.
- KERS on erittäin mielenkiintoinen juttu ja helppo käyttää: toivon sen tekemän ohittamisen helpommaksi, Räikkönen totesi.
Räikkösen mukaan Ferrari on saanut järjestelmän toimimaan erinomaisesti. Talli aikookin käyttää sitä jo Melbournessa.
- Ensimmäisistä testeistä lähtien talli on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin KERS toimii, Räikkönen jatkoi.
(MTV3)