Kiina: Elinten kerääminen teloitetuilta loppuu

Kiina lopettaa ensi vuonna luovutuselinten keräämisen kuolemaantuomituilta vangeilta.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan päätöksen on vahvistanut Kiinan terveysministeriö.

Terveysministeriön vanhempi tutkija Wang Haibo kertoo WHO:n järjestölehden marraskuun numerossa, että Kiinassa käynnistyy pian elinluovutusohjelma, joka ei ole riippuvainen vangeista.

– Kuolemaantuomituista vangeista riippuvainen elinluovutuskäytäntö ei ole eettinen eikä kestävällä pohjalla, sanoo tutkija.

Kiina on vakuuttanut jo vuosia lopettavansa elinten keräämisen vangeilta. Käytäntö on kuitenkin jatkunut, koska maassa on huutava pula elintenluovuttajista.

Arviolta 1,5 miljoonaa kiinalaispotilasta tarvitsisi vuosittain elinsiirron, mutta siirtoelin löytyy vain 10 000 tarvitsevalle. Suurin osa luovutetuista elimistä tuleekin vangeilta. Jatkuvasti kasvava elinsiirtojen tarve ja pula luovuttajista on lisännyt pimeää elinkauppaa.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet jyrkästi Kiinan vangeista riippuvaista elinsiirto-ohjelmaa. Järjestöjen mukaan lupaa elinten keräämiseen ei useissa tapauksissa ole kysytty vangeilta tai heidän lähiomaisiltaan.

Kiinan hallitus on tyrmännyt väitteet ja vakuuttanut, että vangeilta kysytään aina suostumus elinsiirtoon.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat