Kihlaus purettu – Uma Thurman on taas sinkku!

Näyttelijätär Uma Thurman on purkanut kihlauksensa multimiljonäärin kanssa.

Näyttelijäkaunotar Uma Thurman, 39, on purkanut kihlauksensa sveitsiläinen multimiljonääri Arpad "Arki" Bussonin kanssa, kirjoittaa People-lehti.

– Kihlaus päättyi jo miltei kaksi kuukautta sitten. He ovat pysyneet ystävinä, lähde kertoo.

Näyttelijättären tiedottaja ei kommentoinut asiaa.

Pari seurusteli kesästä 2007 lähtien. Vuotta myöhemmin Busson kosi kahdeksan karaatin kihlasormuksella.

– Uma on todennäköisesti palauttanut sen. Hän haluaa palauttaa kaikki miehen tavarat.

Syyskuussa Thurman myönsi W-lehden haastattelussa, ettei ole vielä alkanut suunnitella häitä kihlattunsa kanssa.

– Olen onnellisesti kihloissa, mutta emme ole päättäneet hääpäivää. Minulla ei ole kiire mihinkään. Jonain päivänä me teemme sen, kun olemme valmiita.

Huhujen mukaan parin välit rikkoi etäisyys. Thurmanin ja Lontoossa asuvan Bussonin kaukosuhde ei toiminut.

– Emme voi asu muualla kuin Yhdysvalloissa, sillä lapsieni isä asuu täällä. Mutta keksimme kyllä ratkaisun, näyttelijätär kertoi aiemmin.

Thurmanilla on tytär ja poika ex-miehensä näyttelijä Ethan Hawken kanssa. Bussonin poikien äiti on huippumalli Elle MacPherson.

(MTV3 Helmi)

Lue myös:

    Uusimmat