Kevytmaito on kallistunut monissa kaupoissa toistakymmentä senttiä eilisestä. Taustalla on Valion tukkuhinnan korotus, joka sai alkunsa kiistasta kilpailuviranomaisten kanssa.
Pirkanmaan S-kaupoissa litra Valion kevytmaitoa maksaa tänään 1,10 euroa, kun eilen hinta oli 94 senttiä. Helsingissä Kampin K-supermarket on nostanut hintaa peräti 30 senttiä.
Myös Arla Ingmanin maito on monin paikoin kallistunut eilisestä. Osa kauppaketjuista kertoo, että yhtiö on korottanut perusmaitojensa tukkuhintaa.
Esimerkiksi Siwoissa ja Valintaloissa Arla Ingmanin kotimainen maito maksaa tänään keskimäärin 12 senttiä enemmän kuin eilen. Ketjut kuuluvat Suomen Lähikauppa -yhtiöön, joka myy enimmäkseen Arla Ingmanin maitoja.
Arla Ingman ei kerro tukkuhintojensa muutoksista. Neuvottelut kauppaketjujen kanssa ovat osittain kesken.
Stockmannilla Arla Ingmanin maitojen hinnat ovat vielä pysyneet ennallaan, mutta Valion maidot ovat kallistuneet 11 prosenttia.
Suuret korotukset koskevat tavallisia maitoja. Esimerkiksi piimät, jugurtit ja vähälaktoosiset maidot eivät ole kallistuneet merkittävästi.
(MTV3 - STT)
Katso Johanna Laineen juttu (Seitsemän uutiset 1.2.2013)
Sumo video id