Keskiolut Alkoihin? "Ei kaupassa tarvitse myydä alkoholijuomia lainkaan"

Keskioluen poistaminen kaupoista on jälleen tapetilla. Pellervon taloustutkimus julkistaa huomenna raporttinsa siitä, millaisia seurauksia olisi sillä, jos keskiolut siirrettäisiin pois vähittäiskaupasta Alkojen myytäväksi.

MTV3:n Facebook-sivuilla asia on herättänyt vilkasta keskustelua sekä puolesta että vastaan. Yllättävän moni lukija totesi, ettei pahastuisi lainkaan, vaikka keskiolut katoaisi kaupan hyllyltä.

– Kuulostaisi ihan asialliselta. On kamalaa katsella, kun perheenäidillä on Tutteli-purkit ja mäyräkoirat samassa ostoskäryssä. Olut myös yksi turhien kaloreiden lähde. Jos joku haluaa olutta, hakekoon sen erityiskaupasta.

– Ei kaupassa tarvitse myydä alkoholijuomia lainkaan. Jos myydään, niin miksi ei viinejäkin?

Osa kannatti kolmosoluen ohella myös muiden ikärajallisten tuotteiden siirtämistä Alkoon.

–Ja tupakat myös Alkoon, niin ei tarvitse kauppiaiden peitellä tuotteita ja ikävalvontakin sujuisi varmasti paremmin.

Heitettiinpä ilmoille vielä tätäkin rajumpia ideoita, tosin ehkä hieman sarkastiseen sävyyn:

– Jokaiselle elintarvikkeelle tulisi olla oma kauppa. Ei tulisi ostettua turhia kun joutuisi jokaisen tomaatin ja makkaran takia juoksemaan eri kauppaan.

"Katastrofi suomalaiselle olutkulttuurille"

Keskustelua päivittäiskaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuuden alennuksesta on käyty pitkään. Viime syksynä Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen julkaisemassa tutkimuksessa todettiin, että keskioluen poistaminen ruokakaupoista vähentäisi oluen kulutusta 9 prosenttia. Alkoholin aiheuttamat kuolemat vähenisivät 350:llä vuodessa.

MTV3:n Facebook-keskustelussa arveltiin kuitenkin, että ostopaikkaa paremmin oluen kulutukseen pystyttäisiin vaikuttamaan hinnalla.

– Hyvin tehty olut voi olla hyvää myös "kakkosena" eli Ruotsin tapaan 3,5% vahvuisena. Ongelmana on, etteivät panimot tee lähtökohtaisesti hyvää, vaan halpaa - joten tällaisena päätöksenä tämä olisi suomalaiselle olutkulttuurille ihan katastrofi, kun loputkin kelpoiset oluet pitäisi kiikuttaa Alkosta kotiin. Hinta säätelee oluen kulutusta tehokkaammin kuin ostopaikkojen rajaaminen

Moni näki koko asian turhana holhoamisena.

– Miten olisi samalla ilmoitus jollekin taholle (poliisille?), että on tullut kotiin töistä ja lähtee käymään kaverin luona kahvilla? Onpa kiva olla itsestään määräävä vapaa "aikuinen".

– Ja saman tien kypäräpakko kerrossänkyyn, ettei vain käy kuinkaan! On niin fiksu ajatus, että sen täytyy olla MGR:n keksimä.

Osa näki jopa, että kolmosoluen siirtäminen Alkoon saattaisi pahimmillaan lisätä väkevien alkoholijuomien käyttöä.

– Kun kerta perjantaina mennään niitä saunakaljoja hakemaan, niin helpostihan siitä tarttuu pullo jos toinenkin väkevämpiäkin mukaan... pysykööt siellä missä nytkin on.

Mitä mieltä olet, tulisiko keskiolut siirtää pois ruokakaupoista?

Lue myös:

    Uusimmat