Kilpakävelijä Antti Kempas uupui perjantaina pahasti Helsingin MM-kilpailujen 50 kilometrin kävelyssä. Kempas, 25, käveli sisulla maaliin, vaikka voimat olivat kadonneet jo ennen puolta matkaa. Maaliviivan ylitettyään nuorukainen rojahti radan pintaan ja ylös päästyään keskittyi lähinnä ottamaan tukea milloin polvista, milloin aidoista.
- Ei ole kyllä ennen ottanut 50 kilometrin kävely näin koville, loppuaikaan 4.10.30 ja 21. sijalle päätynyt Kempas sanoi.
Syy kisan epäonnistumiseen oli Kempakselle arvoitus. Alkumatkasta hän ja kisan kokeneempi suomalainen Jani Lehtinen kävelivät tavoitevauhtiaan eli noin 3.55:n loppuaikaan tähtäävää kyytiä. Sitten tahti hiipui, ja väliaikapiste toisensa perään osoitti Kempakselle tavoitteen karkaavan.
- Pitää miettiä, mistä tämä johtuu. Kävely oli pettymys, mutta oli tärkeää, etten antanut periksi, Tuusulanjärven Urheilijoita edustava Kempas sanoi.
Hän vakuutti, että maaliin pääsy oli yleisön ansiota. Mannerheimintien reitin varrella riitti huutoa, mikä sai Kempaksen jaksamaan.
- 20 ja 30 kilometrin välillä oli musta hetki, mistä minulla ei ole muistikuvia. Sitten 35-40 kilometrin kohdalla sain taas jonkin verran rytmiä kävelyyn, Kempas kertasi.
Voimien katoamisesta huolimatta Kempaksella riitti paloa takaisin kilpailuvauhtiin. Parin viikon päästä on Ruotsi-ottelu Göteborgissa, ja siellä Kempas haluaisi olla mukana.
Lehtinen kärsi lonkkakrampista
Viime vuonna Ateenan olympialaisissa 28:nneksi sijoittunut Jani Lehtinen ei päässyt taivaltaan loppuun, vaan kisa jäi kesken lonkkakrampin takia. Suomen joukkueen lääkäri Heikki Jaroma otti 31-vuotiaan Lehtisen sivuun ennen 40 kilometrin täyttymistä.
- Jani väsähti totaalisesti, mutta yritti sitkeästi päästä maaliin. Tänään ei ollut hänen päivänsä, juottoasemalla valmennettavaansa kisan ajan huoltanut Valentin Kononen kertoi.
Lehtiselle ehti tulla täyteen myös kolme varoitusta ennen keskeytystä, eli hänet olisi joka tapauksessa liputettu radalta.
