Kelluntahaalarit myyntikieltoon

Kuluttajavirasto kieltää nykyisenkaltaisten kelluntahaalarien myynnin ensi heinäkuusta alkaen. Kelluntahaalarit on todettu Työterveyslaitoksen testissä jopa vaarallisiksi.

Heinäkuusta lähtien myynnissä olevien kelluntahaalarien pitää olla selvästi nykyisiä turvallisempia. Tärkeintä on, että tajuttomana veteen pudonneen pää pysyy pinnalla.

Nykyisiä haalareita saa myydä ensi kesään asti, kunhan ostajalle kerrotaan, että haalarit eivät riitä veteen pudonneen pelastukseksi. Niiden kanssa suositellaan käytettäväksi pelastusliivejä.

Kuluttajavirasto on ennenkin varoittanut kelluntahaalareista. Ne eivät pidä veteen pudonneen päätä pinnalla läheskään yhtä hyvin kuin pelastusliivit.

Kelluntahaalareihin alettiin kiinnittää huomiota, kun kaksi niihin pukeutunutta kalastajaa hukkui Kotkan edustalla vuonna 2004. Haalarit oli puettu oikein. Kelluntahaalareiden hinta on keskimäärin selvästi alle 200 euroa, ja niitä suosivat useat veneilijät ja kalastajat.

Kelluntahaalari imee vettä

Käyttäjillä saattaa Kuluttajaviraston mukaan olla väärä kuva kelluntahaalareiden turvallisuudesta. Sen lisäksi, että haalarit kannattelevat veteen pudonneen päätä huonommin kuin pelastusliivit, ne täyttyvät vedellä. Tämä tekee liikkumisesta hyvin vaivalloista ja raskasta.

Kuluttajaviraston mukaan kelluntahaalareita ei pitäisi käyttää avomerellä, aallokossa tai vähänkään kovemmassa merenkäynnissä.

Kelluntahaalareita ei pidä sekoittaa pelastautumispukuun, joka on etenkin viranomaisten käytössä. Pelastautumispuvut ovat vesitiiviitä ja maksavat huomattavasti haalareita enemmän. Kelluntahaalarit eivät suojaa veteen pudonnutta kylmettymiseltä samaan tapaan kuin pelastautumispuvut.

Pelastusliivin käyttäminen niin kelluntahaalarin kuin vedenpitävän pelastautumispuvun kanssa lisää merkittävästi turvallisuutta. Kelluntahaalarin sijasta hyvä vaihtoehto on käyttää lämmintä vaatetusta yhdessä pelastusliivin tai kelluntaliivin kanssa, Kuluttajavirasto opastaa.

Kuluttajaviraston päätöksestä kertoi Turun Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat