Keksitkö tekosyitä olla liikkumatta? Ota avuksi "fitness-napostelu"
Valitettavasti kyseessä ei ole sipsien syöminen punnerrussarjojen välissä.
Brittiläinen personal trainer Matt Roberts suosittelee ”fitness-napostelua” erityisesti kiireisille ja paljon istuville ihmisille. Kun liikuntaan on vaikea löytää sopivaa väliä, kannattaa sitä ”napostella” pitkin päivää.
Roberts on työskennellyt muun muassa huippumalli Naomi Campbellin, muotisuunnittelija Tom Fordin sekä Iso-Britannian entisen pääministerin liikenaisena uraa tekevän vaimon, Samantha Cameronin, kanssa. Kiireisiä kaikki, mutta loistavassa kunnossa.
Pisteytä "napostelusi"
”Fitness-napostelu”, eli lyhyet liikuntarupeamat, auttavat tuomaan päivään lisää liikettä ja laittavat stopin tavallisille tekosyille olla liikkumatta.
Roberts kehottaa ihmisiä pisteyttämään ”naposteluaan” samaan tapaan kuin Painonvartijat pisteyttävät ruokaa.
Puolen tunnin kävely koiran kanssa – kolme pistettä. 30 burpee-liikettä ennen aamukahvia – toiset kolme pistettä. Portaiden juokseminen ylös ja takaisin alas lounastauolla – kaksi pistettä. 20 minuutin jooga – kaksi pistettä.
Tavoitteekseen voi asettaa esimerkiksi kymmenen pisteen keräämisen päivän aikana. Ideana on, että tavoiteltuun liikuntamäärään on helpompi päästä, kun sen jakaa pieniin osiin.
Lähteet: Daily Mail, The Guardian, MINDFOOD
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää