Keira Knightley ei uskaltanut poistua asunnostaan

Kuuluisuus aiheutti Keira Knightleylle sen, ettei hän uskaltanut enää poistua asunnostaan.

Kuuluisuus ja mammona voi olla monen haaveena, mutta siinä vaiheessa kun kotiovesta ei voi astua ulos ilman, että ihmiset ovat kimpussasi, toivot vain ettei kukaan tunnistaisi sinua.

Keira Knightley on paljastanut, ettei voinut poistua kotoaan aikana, jolloin Pirates of the Caribbean -elokuvien villitys oli kuumimmillaan.

– Olin silloin ihan eri ihminen kuin nyt, sillä ihminen muuttuu kokemustensa myötä. Onneksi en kuitenkaan ole yhtä suosittu kuin Brad Pitt, Knightley kertoo Daily Mirror -lehdelle.

Kaunotar kertoo, että suosio teki yksinkertaisistakin asioista vaikeita.

– Oveni ulkopuolella saattoi seistä 20 miestä. Joten pelkkä ruokaostoksille lähteminen oli todella hankalaa. Lakkasin menemästä ulos.

Nykyhetkeä Knightley kuvaa huomattavasti rauhallisemmaksi: häntä ei tunnisteta yhtä helposti ja hän saa kulkea rauhassa kaduilla.

MTV3/Helmi

Lähde: Daily Mail

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat