Kehonkielen asiantuntija: Sanna Marin muuttuu hillitystä aggressiiviseksi, kun keskustelijoita on monia: "Aivan erilainen esiintyjä"
MTV Uutiset julkaisee viikonloppuna kehonkielianalyysit puolueen johtajista. Asiantuntija luonnehtii pääministeriä hyväksi esiintyjäksi, mutta kritiikkiin hän vastaa voimalla.
Kehonkielen asiantuntija Sami Sallinen kuvailee SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marinia äärimmäisen hyväksi esiintyjäksi. Tätä tapahtuu häneen mukaansa silloin, kun hän saa itselleen rauhallisen tilan ja oman aikansa.
– Hän on loistava esiintyjä. Silloin kun hän puhuu neutraalissa tilassa tai asiasta, mistä hän on hyvin varma, eikä vasta-argumentteja, hän on hyvin hillitty ja hallittu, Sallinen kertoo.
Mutta mitä sitten kun keskustely kiihtyy, ja keskustelijoita on monia? Sallisen mukaan silloin Marinista nähdään aivan uudenlainen piirre.
– Keskusteluissa on mielenkiintoista, koska sieltä tulee ihan erilainen esiintyjä. Hänen sanaton viestintä, puheen painotus ja äänen sävy, käsien eleet, voisi sanoa, että ne on jopa aggressiivisia ja aika hyökkääviä.
Sallisen mukaan jokainen puolueen puheenjohtaja vastaa kritiikkiin eri tavoin. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esimerkiksi kääntää katseensa toiseen suuntaan, ja Riikka Purra ottaa taas kriitikin vastaan hymyllä.
Marinilla on tähän aivan oma tapansa.
– Marinilla tulee helposti se, että hän suuntaa aggression toiseen suuntaan, osoittaa esimerkiksi kädellä tai sormella.
Mitä muuta Sallinen laittoi merkille Marinin esiintymisestä? Katso Sallisen analyysi yläpuolelta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää