Veronica Verho kertoo olevansa yllättynyt siitä, millaisen suunnan tatuointikeskustelu hänen ympärillään on viime aikoina saanut.
Uusi TTK-juontaja Veronica Verho kertoo Podmen Seitsemän-podcastissa saamastaan ulkonäkökrittikistä, joka kohdistuu hänen tatuointehinsa.
Keskustelu alkoi Verhon mukaan heti, kun tuli julki, että hän on TTK:n uusi juontaja. Silloin keskusteltiin siitä, ettei hän olisi sopiva juontaja TTK:hon tatuointiensa vuoksi.
– Nyt se on jotenkin kääntynyt siihen, että miksi minulla on niin peittävät vaatteet, että eikö niiden tatuointien vain voisi antaa näkyä. Tämä oli sellainen kierrepallo, mitä minä en osannut odottaa, Verho ihmettelee.
Hän haluaa uskoa siihen, että keskustelu hänen ulkonäöstään ja tatuoinneista unohtuu jossain vaiheessa.
– Minä en kuitenkaan ole se ohjelman päähahmo, vaan ne upeat tähtiparit. Mutta nyt keskustelun aihe on se, että minulla pitäisi olla pienemmät vaatteet, Verho älähtää.
Hän korostaa, että hän saa päättää täysin itse, mitä hän laittaa päälleen lähetykseen.
– Kukaan ei päätä minun puolestani, että mitä minä laitan päälleni. Totta kai meillä on stylisti siinä ohjelmassa. Hän kysyy joka viikko, että minä olen nyt löytänyt tällaisia vaatteita, että miltä nämä tuntuvat sinun päälläsi, Verho kertoo.

