Yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa käytiin lauantaina viimeistä edellinen kilpailupäivä. MTV Urheilu seurasi tapahtumia tässä artikkelissa.
EM-yleisurheilun lauantain seuranta
Kello 0.05: 201 on Ukrainan Jaroslava Mahutshihille liikaa, mutta 197 toi Euroopan mestaruuden. Se on hänelle ulkoradoilla kolmas putkeen.
Puolan Maria Zodzik ylsi hopealle ylittämällä 195. Makedonian Marija Vukovic oli samalla tuloksella mutta heikommalla pöytäkirjalla kolmas.
Kello 23.59: Kymmenettä sijaa korkeushypyssä tuloksella 188 jakanut Ella Junnila MTV Urheilun Emma Hyypän haastattelussa:
– Vaikeaa oli tänäänkin, mutta tosi eri syistä kuin torstaina. Rata oli kivasti tämän viileän ilmatilan takia kovettunut ja juoksu rullasi tosi hyvin. Oli sellaisia hallintavaikeuksia. Harmittaa. Tosi hyvin tulee ponnistukseen saakka, mutta ponnistuksesta se ei yli jatku nätisti kaarella, vaan vähän töksähtää tai tekee jotain muuta hassua siinä.
– Paljon hyvää. Se, miten lyhyessä ajassa tähän ollaan päästy ja miten paljon tuossa on vielä petrattavaa. Se, miten kiitollisin mielin minä olin ennen kisaa, kisan aikana ja edelleen, kertoo hyvää, Junnila ruoti.
2:09Tästä voit katsoa kokonaisuudessaan Ella Junnilan tuoreen haastattelun.
Kello 23.54: Brittijuhlat jatkuvat, kun Iso-Britannia tykittää suvereeniin mestaruuteen naisten 4 x 100 metrillä. Vaihdot onnistuvat jouhevasti, voittoaika 42,05.
Sveitsille hopeaa ajalla 43,12, Puolalle pronssia kellotuksella 43,15.
Britti Amy Huntilla on nyt näistä kisoista kolme Euroopan mestaruutta, kun hän voitti aiemmin henkilökohtaiset 100 ja 200 metriä. Huomenna 4 x 100 metrin sekaviestistä on mahdollisuus neljänteen – siihen ei ole yleisurheilun EM-historiassa kukaan vielä pystynyt yksissä kisoissa.
Kello 23.52: Miesten kolmiloikan voitti huimalla maailman tämän kauden kärkituloksella ja Italian ennätyksellä 18,15 Andy Diaz Hernandez. Tulos jää vain 14 senttiä maailmanennätyksestä, ja Diaz Hernandez meni kaikkien aikojen listalla neljänneksi.
Portugalin Pedro Pichardille hopeaa 17,76:lla, Italian Andrea Dallavallelle pronssia 17,37:lla.
Kello 23.48: Kahdeksanneksi keihäsfinaalissa heittänyt aikuisten arvokisadebytantti Topi Parviainen kommentoi kisaa MTV Urheilun Emma Hyypän haastettelussa Birminghamissa:
– Tunnelma oli kyllä ihan jäätävä. Kun rupesi pimenemään, rupesi näyttämään paljon hienommalta. Olihan se tosi hienoa nähdä livenä tuo Weberin viimeinen heitto.
Parviainen ei pitänyt 77,82 kantanutta parasta kiskaisuaan "ihan huippuheittona".
– Sitä kasikymppistä jahtasin, mutta sijoitus on ihan hyvä. Pääsin kuitenkin kaikki heittämään, niin olen sillä lailla tyytyväinen.
– Harmittaa tuo vika heitto (76,86). Sille olisi toivonut yli kasikymppistä. Eihän se taso ollut kummoinen. Oli toiveita, että oikeasti huippuheitolla olisi ollut aika lähellä mitaleita jopa, varsinkin ennätysheitolla. Ei se sen enempää olisi vaatinut, mutta ei tällä kertaa.
2:20Voit katsoa tästä Topi Parviaisen haastattelun kokonaisuudessaan.
Kello 23.37: Ennakkosuosikki Iso-Britannia voittaa miesten 4 x 100 metrin Euroopan mestaruuden ajalla 38,45. Saksa (38,64) pokkaa hopeaa, Belgia (38,70) pronssia.
Kello 23.25: Ella Junnila pudotti kolmannen kerran 192. Hänen tuloksekseen finaalissa jää 188. Hän sijoittuu jaetulle kymmenennelle tilalle.
Kello 23.25: Miesten keihään kärkikahdeksikko:
1. Julian Weber GER 90,40
2. Nick Thumm GER 83,76
3. Patriks Gallums LAT 82,97
4. David Wegner POL 82,96
5. Jakub Vadlejch CZE 82,88
6. Edis Matusevicius LTU 81,07
7. Marcin Krukowski POL 79,69
8. Topi Parviainen FIN 77,82
Kello 23.22: Nick Thummilla menee viimeinen lönköttelyksi ja plörinäksi. Ei ollut vastata Weberille. Mutta hopea on hänelle hieno mitali.
Weberille EM-kulta on uran toinen.
Kello 23.20: Sitten karjahtelee vielä hurjemmin Saksan Julian Weber! Mies repäisee viimeisellään kisaennätyksen 90,40!
Maanmies Nick Thummilla on vielä yksi heitto jäljellä, mutta ei mahda hänellä olla tähän vastausta.
Kello 23.19: EM-pronssi maittaa Latvian Patriks Gallumsille. Mies karjahtelee raivokkaasti viimeisen siivunsa jälkeen.
Viimeinen kantaa 80,33. Gallumsin kisan paras oli 82,97.
Kello 23.16: Vadlejch parantaa päätöskaarellaan tulostaan 82,88:een, mutta pysyy viidennellä sijalla.
Kello 23.15: Topi Parviainen heittää viimeisellään finaalin toiseksi parhaan siivunsa: 76,86. Pistesija, kahdeksas tila on nuorelta suomalaiselta ja aikuisten arvokisadebytantilta lähtökohtiin nähden yläkanttiin. Parviaisen finaalin paras kantoi 77,82.
Kello 23.13: Alankomaalainen Stefan Nillessen tykittää kovalla loppukirillä miesten 1 500 metrin yllätyskultaan ajalla 3.35,70. Ruotsin Samuel Pihlström (3.36,16) ottaa hopeaa ja Irlannin Andrew Coscoran (3.36,24) pronssia.
Kello 23.09: Miesten keihään tilanne ennen päätöskierrosta: Thumm 83,76, Weber 83,71, Gallums 82,97, Wegner 82,96, Vadlejch 82,58, Matusevicius 81,07, Krukowski 79,69, Parviainen 77,82.
Kello 23.06: Ella Junnilalta ensimmäinen hyppy 192:sta. Nousuja ei kerry. Rima putoaa.
Kello 23.02: Nick Thumm läväyttää ennätyksensä ja nousee keihäsfinaalin kärkeen! 83,76 on viisi senttiä enemmän kuin toiseksi pudonneella maanmies Julian Weberillä. Latvian Patriks Gallums kolmantena tuloksella 82,97.
Topi Parviaisella on kolme perättäistä rastia ja vielä yksi heitto jäljellä. Hän on kahdeksantena.
Kello 23.00: Ohhoh. Ennätyksensä 200 tällä kaudella hypännyt Angelina Topic pudottaa kolme kertaa 188:sta. Serbian ennätysnainen ulkona – ja Junnilan takana.
Kello 22.58: Ella Junnila kiljahtelee äänekkäästi: 188 ylittyy kolmannella ja viimeisellä yrittämällä. Kisa jatkuu!
Junnila on jaetulla kahdeksannella sijalla. Kymmenenen naista on ylittänyt 188.
Kello 22.58: Ruotsin Andreas Almgren tikkaa 10 000 metrin Euroopan mestariksi ajalla 27.23,44. Hän rikkoo samalla Martti Vainion kisaennätyksen vuodelta 1978. Suomalainen paineli tuolloin 27.30,99.
Sveitsin Dominic Lokinyomo Lobalulle hopeaa (27.42,67) ja Ranskan Jimmy Gresslerille pronssia (28.07,90). Mustafe Muuse tulee maaliin 18:ntena. Aika on suomalaisen ratakympin ennätys 29.17,11.
Kello 22.54: Saksan Nick Thumm parantaa neljännellä kierroksella: 82,59. Hän nousee sentillä Vadlejchin edelle neljännelle sijalle. Liettuan Edis Matusevicius puolestaan paransi tulostaan 81,07:ään ja on kuudentena.
Kolmannella kierroksella Latvian Patriks Gallums harppasi sentin Wegnerin edelle toiseksi täräytettyään 82,97.
Kisassa mukana oleva kärkikahdeksikko: Weber 83,71, Gallums 82,97, Wegner 82,96, Thumm 82,59, Vadlejch 82,58, Matusevicius 81,07, Krukowski 79,69, Parviainen 77,82.
Kello 22.49: Ella Junnila pudottaa 188 toista kertaa. Vielä yksi yritys jäljellä. Junnila on 183 ensimmäisellä yrittämällään ylitettyään korkeusfinaalissa tällä hetkellä jaetulla seitsemännellä sijalla.
Kello 22.45: Parviaisen neljäs heitto tulee tikkana alas, eikä kanna mihinkään. Suomalainen astuu yli.
Kello 22.38: Andy Diaz Hernandez tykittää kolmiloikkafinaalissa kärkeen hurjalla toisen kierroksen suorituksella! 18,15 on maailman tämän kauden kärkitulos ja uusi Italian ennätys. Maailman kaikkien aikojen listalla mies nousee neljänneksi – maailmanennätyksenä on britti Jonathan Edwardsin 18,29 vuodelta 1995.
Diaz Hernandezilla kun askelkin osuu vielä aavistuksen paremmin, tällä formilla ME:kin voisi olla haarukassa. Nyt suorituksessa jäi varaa lankulle 12,3 senttiä.
Kello 22.37: Topi Parviainen etenee jatkokierroksille! Suomalainen on kahdeksantena, ja kaikki hänen takanaan olevat ovat myös kolme heittoa jo liipaisseet.
Italian Giovanni Frattini nousi lähimmäksi, yhdeksänneksi, 76,56-metrisellä, mutta Parviaisen tuloksena on 77,82, joten Topi painaa jopa kirkkaasti viimeisille kolmelle rundille.
Kello 22.35: Ella Junnila pudottaa selkeästi 188. Hyppy on suomalaiselle kyseisestä korkeudesta ensimmäinen sen jälkeen kun hän ylitti 183.
Kello 22.31: Parviainen heittää kolmannen rykäisynsä noin 75 metriin, mutta rasti tulee ruutuun. Kenkä osuu kaatumisen yhteydessä oikealla puolella olevaan valkoiseen viivaan. Karsinnassahan Thomas Röhler astui pisimpään heittoonsa juostessaan vasemmalla puolella olevalle viivalle, ja Parviainen nousi finaaliin, kun saksalainen menetti videotarkistuksen jälkeen kyseisen heiton tuloksen.
Parviainen on yhä kiinni keihäsfinaalin kahdeksannessa sijassa.
Kello 22.25: Keihäsfinaalissa on nyt kaksi kierrosta rasautettu. Topi Parviainen pitää kahdeksatta sijaa 77,82 metrin kaarella. Kärkinelikko on kelpo lukemilla: Weber 83,71, Wegner 82,96, Vadlejch 82,58, Thumm 81,10.
Parhaat kahdeksan heittäjää saavat jatkaa kilpailua kolmen kierroksen jälkeen ja heittää täydet kuusi kierrosta. Parviainen on siis kiinni tuossa jatkopaikassa.
Kello 22.20: Portugalin Pedro Pichardo avaa kolmiloikkafinaalin tymäkästi. Loikat ovat ilmavia, ja mittaa kertyy 17,76 metriä. Myötätuulta 0,8 metriä sekunnissa.
Kello 22.17: Topi Parviainen parantaa toisella kierroksella: 77,82. Keihäsfinaalin nuorin urheilija nousee tässä kohtaa seitsemänneksi.
Kello 22.16: Wegner kampeaa kakkossijalle. Kauden paras 82,96 napsahtaa tauluun toisella kierroksella.
Kello 22.15: Vadlejch nousee toiseksi. Toinen kaari kantaa 82,58. Weber kärjessä tuloksella 83,71. Weberin toinen siivu lensi 80,24.
Kello 22.14: Topi Parviainen on avauskierroksen jälkeen keihäsfinaalin kahdeksantena tuloksella 71,93. 12 kilpailijasta kahdeksan etenee kolmen kierroksen jälkeen viimeisille kolmelle rundille.
Kello 22.13: Ella Junnilalta korkeusfinaalin ensimmäinen yritys – ja ylitys. 183:sta onnistunut suoritus.
Kello 22.12: Norjan Henriette Jäger kiitää 400 metrin ylivoimaiseksi Euroopan mestariksi Norjan ennätyksellä 49,04. Hän lyö tasan sekunnilla kakkosen, Puolan Natalia Bukowieckan. Alankomaiden Lieke Klaverille pronssia ajalla 50,15.
Aikuisten arvokisakulta on Jägerin uran ensimmäinen.
Kello 22.09: Miesten keppifinaaliin toinen 80 metrin ylittäjä. Saksan Nick Thummilta irtoaa ensimmäisellään 81,10, ja hän menee toiseksi.
Topi Parviainen on kuudentena. Kahdeksan finalistia on käynyt toistaiseksi heittämässä.
Kello 22.04: Topi Parviaisen ensimmäinen finaaliheitto on vaisu, 71,93. Hän on toistaiseksi kiskaisseista viimeinen, neljäs. Jakub Vadlejch liipaisi 79,12 ja Dawid Wegner 78,62.
Kello 22.04: Miesten keihäsfinaaliin kelpo avaus. Ennakkosuosikki, Saksan Julian Weber raapaisee 83,71.
Kello 21.59: Emma Oosterwegel painelee seitsenottelun päätöslajin 800 metrin voittoon ajalla 2.10,87 ja onnistuu nykäisemään lopussa pienoisen eron kolmantena maaliviivan ylittäneeseen Kate O'Connoriin. O'Connor taipuu kuitenkin vain 0,87 sekuntia ja se riittää hänelle Euroopan mestaruuteen.
Kansainyhteisön kisoissa seitsenottelun voittaneelle O'Connorille EM-kulta on uran ensimmäinen. Irlantilaisella on seitsenottelusta aiemmin MM-hopeaa.
O'Connor kihautti Irlannin ennätykseksi 6 751 pistettä. Oosterwegelille hopeaa hänen ennätyksellään, 6 713 pinnalla, ja Sofie Dokterille pronssia hänen ennätyksellään, 6 664 pisteellä.
Kello 21.39: Lauantai-illan finaaleissa kisaa kolme suomalaista: Topi Parviainen miesten keihäässä, Ella Junnila naisten korkeudessa ja Mustafe Muuse 10 000 metrin juoksussa.
Parviainen lähtee finaaliin altavastaajana, viimeisenä finaaliin selviytyneenä urheilijana 78,88 metrin siivulla. Junnilalla on ollut tällä kaudella vaikeuksia, vaikka karsinnassa hän onnistuikin ja ylitti karsintarajan 191 sivuten kauden parastaan. Mitalisuosikkeihin hänkään ei lukeudu. Muuselta ei voida suurtekoja kympiltä odottaa.
Kello 21.33: EM-yleisurheiluilta käynnistyy seitsenottelun päätöslaji 800 metrillä. Kärki lähtee huipennukseen kutkuttavan jännittävistä asemista, ottelun mitalisijoista tullaan käymään kovaa taistelua:
1. Kate O'Connor IRL 5812
2. Emma Oosterwegel NED 5761 (-51)
3. Sofie Dokter NED 5741 (-71)
4. Annik Kälin SUI 5707 (-105)
5. Sophie Weissenberg GER 5689 (-123)
Kello 15.31: Nyt on aika huilata muutama tunti ennen iltakisoja. Kisat käynnistyvät kello 21.45.
Kello 15.30: Suomen miesten viesti menee pieleen toisessa vaihdossa, kun Riku Illukka ei saa kapulaa Oskari Lehtosen käteen ajoissa. Tuloksena keskeytys.
Finaalissa nähdään Iso-Britannia, Italia, Saksa, Hollanti, Belgia, Irlanti, Kreikka ja Puola.
Klo 14.43: Suomeen naiset ovat erässä seitsemänsiä. Vaihdot onnistuivat erinomaisesti lukuun ottamatta Tessa Moision ja Nooralotta Nezirin välistä viimeistä vaihtoa. Suomen aika 43,78 ei riitä loppukilpailuun. Italia, Iso-Britannia ja Portugali nappaavat erän kärjessä suorat jatkopaikat. Italian voittoaika oli 42,22.
Klo 14.40: Naiset asettuvat pikaviestin alkuerissä vähitellen telineisiin. Saara Keskitalo on Suomen viestin avaaja.
Klo 14.26: Miesten viestinelikko tähtää Suomen ennätyksen 38,92 rikkomiseen. Naisilta vaaditaan samaa jatkopaikan ansaitsemiseksi. Naisten Suomen ennätys on kirjattu43,37.
Klo 14.01: Suomen naiset juoksevat reilun puolen tunnin kuluttua pikaviestissä nelikolla Saara Keskitalo, Lotta Kemppinen, Tessa Moisio ja Nooralotta Neziri. Miehissä puolestaan liikkeelle lähtevät Valtteri Louko, Riku Illukka, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola.
Klo 13.50: Iltapäivä yleisurheilussa on pääsemässä vihdoin kunnolla alkamaan. Sen käynnistää naisten pituushypyn karsinta. Suomalaisten suorituksia päästään ensimmäistä kertaa jännittämään noin kello 14.40, kun ohjelmaan tulevat pikaviestien alkuerät.
Klo 12.55: Naisten maratonkävelyssä ensimmäisenä maaliviivan ylitti niin ikään Italian Sofia Fiorini ajalla 3.15,11 ennen Puolan Katarzyna Zdziebioa, joka hävisi Fiorinille yli neljä ja puoli minuuttia. Espanjan Raquel Gonzalez otti pronssia.
Klo 12.40: Myös stadionilla on päästy tämän päivän osalta liikkeelle. Ensimmäisenä lajina käynnistyi naisten seitsenottelun pituushyppy.
Klo 12.34: Kävelyn osalta myös maraton on vähitellen paketissa. Miehissä kultaan paineli Italian Massimo Stano ajalla 2.56.49. Hopeaa Espanjan Miguel Angel Lopezille, joka hävisi Stanolle kahdeksan sekuntia. Pronssia ripustetaan Ranskan Aurelien Quinionille, joka hävisi voittajalle reilut kaksi ja puoli minuuttia. Naiset ovat vielä taipaleella. Suomalaisia ei maratonilla mukana ollut.
Klo 11.00: Maria Perez nappaa naisten kultamitalin hurjalla ajalla 1.30,06. Euroopan mestaruus on Perezin toinen ja ensimmäinen puolimaratonilla. Eroa hopealle ehtineeseen Alexandrina Mihaihin kertyy lähes minuutti. Pronssia Ukrainan Lyudmila Olyanovskalle, joka häviää Perezille reilun minuutin.Suomalaiset Enni Nurmi (27:s) ja Anniina Kivimäki (29:s) selvisivät maaliin. Heta Veikkolan osana oli keskeytys.
Klo 10.56: Jerry Jokinen on maalissa kymmenes. Jokisen paras arvokisasijoitus oli ennen tätä aamua 17:s. Tappiota voittajaan kertyy maalissa kolme minuuttia ja kymmenen sekuntia. Aku Partasen loppusijoitus oli tänään 14:s ja Joni Havan 16:s. Neljän minuutin ennätysparannukseen kyennyt Hava häviää voittajalle reilut kuusi minuuttia.
Klo 10.53: Espanjan Paul McGrath, 24, ottaa kävelyn puolimaratonilla Euroopan mestaruuden. Loppuaika 1.23,23. Hopeaa Italian Francesco Fortunatolle, joka häviää McGrathille 13 sekuntia. Pronssia Italian Andrea Cosille. Espanjaan menee pian myös naisten voitto, kun Maria Perez nappaa kultamitalin.
Klo 10.48: Naisten puolimaratonilla Enni Nurmi, Heta Veikkola ja Anniina Kivimäki taivaltavat peräkkäisillä sijoilla 28, 29 ja 30. Nurmen ero kilpailua johtavaan Maria Pereziin on yhdeksän ja puoli minuuttia.
Klo 10.36: Partasen kilpailu tuhoutuu kolmannen varoituksen myötä ja suomalainen kärsii kahden minuutin aikarangaistusta kadunvarressa. Neljäs päättäisi kilpailun kokonaan. Samalla Jerry Jokinen parantaa sijoitustaan kymmenenneksi.
Klo 10.30: Aku Partanen on noussut yhdeksänneksi, vaikka onkin jäänyt kilpailua johtavasta Paul McGrathista jo puolitoista minuuttia. Partasta rasittaa varoitusten osalta kuitenkin kaksi punaista. Kolmannesta luvassa olisi kahden minuutin aikarangaistus.
Klo 10.20: Naisten puolimaratonilla Heta Veikkola on 11 kilometrin väliajassa sijalla 28. Enni Nurmi ja Anniina Kivimäki seuraavat. Miehissä Partanen on jäänyt 12 kilometrin kohdalla kärjestä jo lähes minuutin, mutta sijoitus on kymmenes. Jerry Jokinen sijalla 12 ja Joni Hava 16:s. Saksan Leo Köppin virheet täyttyvät ja tämän liputtaminen sivuun petraa suomalaisten asetelmia.
Klo 10.15: Kymmenen kilometriä takana. Sijalla 11 olevalla Aku Partasella on eroa kärkeen 14 sekuntia. Tappiota alkaa kertyä.
Klo 10.05: Kahdeksan kilometrin kohdalla espanjalaiset hallitsevat, kun Alvaro Lopez ja Paul McGrath ovat keulassa ja Saksan Leo Köpp kolmantena. Partanen kärkijoukossa yhä sijalla 12.
Klo 9.57: Aku Partanen on kuuden kilometrin kohdalla 12:s ja Jerry Jokinen 15:s. Joni Havan sijoitus 21:s.
Klo 9.53: Kuluvasta vuodesta lukienkävelyn standardimatkat ovat arvokisoissa maraton ja puolimaraton. Los Angelesin olympialaisissa kävellään kahden vuoden kuluttua ainoastaan puolimaraton.
Klo 9.47: Reilut kolme kilometriä taivallettu. Aku Partanen on sijalla 11 ja Jerry Jokinen 17:s. Heta Veikkola puolestaan naisten kilpailussa parhaillaan 27:s. Sään kerrotaan olevan Birminghamissa ainakin tässä vaiheessa aamua otollisen viileä kuluttavalle kilpailulle.
Klo 9.30: 109 kävelijää ampaisee Birminghamin kapeille ja mäkisille reiteille kahdessa eri erässä. Miehet ja naiset ovat liikkeellä maratonilla ja puolimaratonilla siis samaan aikaan. Uutta ihmeteltävää siis riittää, kun samaan aikaan tulisi pysyä kärryillä neljästä eri kilpailusta.
Klo 9.19: Vähiin käyvät kisapäivät ennen kuin loppuvat! Tervetuloa seurannan pariin, joka tarjoaa lauantaina muun muassa viiden suomalaisen finaalikilpailut. Kello 9.30 Aku Partanen, Jerry Jokinen, Joni Hava, Heta Veikkola, Enni Nurmi ja Anniina Kivimäki kilpailevat kävelyn puolimaratonilla.
Topi Parviainen heittää keihästä iltakymmeneltä käynnistyvässä finaalissa. Ella Junnila hyppää korkeuden finaalissa samoihin aikoihin ja Mustafe Muuse juoksee miesten 10 000 metrillä vajaat puoli tuntia myöhemmin.
Iltapäivällä 4x100 metrin alkuerissä Suomen miesten ja naisten pikaviestijoukkueet kirmaavat paikasta illan finaaliin.
Tuomas Hämäläinen työskentelee MTV Uutisissa urheilutoimittajana. Hämäläinen pitää urheilun laaja-alaisesta seuraamisesta ja on ottanut viime vuosina luupin alle myös voimailu- ja fitnessaiheet. Juttuvinkkejä ja palautetta voit lähettää matalalla kynnyksellä sähköpostitse osoitteeseen tuomas.hamalainen@mtv.fi.
Anssi Shemeikka työskentelee MTV Urheilussa toimittajana niin Tulosruudun kuin verkkouutisoinninkin puolella. Shemeikkaa voi lähestyä sähköpostitse osoitteeseen anssi.shemeikka@mtv.fi.