Suomi sulkee Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat – "Ilmiö on laajenemassa pohjoiseen"

Suomi sulkee raja-asemia itärajalla, pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kertoivat tiedotustilaisuudessa.

Suomi sulkee perjantain ja lauantain välisenä yönä puolet rajanylityspaikoistaan Suomen ja Venäjän maarajalla. Suljettavat raja-asemat ovat: Nuijamaan, Vaalimaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat.

Rajanylityspaikat suljetaan täysin lauantaina 18. marraskuuta puoliltaöin, sanoo sisäministeri Mari Rantanen (ps.).

– Minkäänlainen rajanylitys ei ole mahdollista näillä raja-asemilla, Rantanen sanoo.

Raja-Joosepin, Sallan, Kuusamon ja Vartiuksen raja-asemat jäävät siis itärajalla yhä auki. Mahdolliset kansainvälisen suojelun hakemukset keskitetään Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikoille.

Päätökset ovat voimassa 18. helmikuuta 2024 saakka, Rantanen sanoo.

Rantasen mukaan Suomi viestii eri kielillä rajan yli pyrkiville ja heidän auttajilleen, ettei Suomen alueelle pääse.

– Rajat ovat kiinni ja laiton maahantulo estetään, Rantanen summaa.

– Olemme valmiita tekemään nopeita lisätoimia, mutta myös jos toiminta loppuu, niin myös luopumaan rajoituksista, Rantanen jatkaa.

"Selkeä eskaloitumisvaara"

Rantasen mukaan "tämä ei ole maahanmuuttokysymys".

– Tämä ei ole normaali turvapaikkapoliittinen kysymys. Tässä on kysymys siitä, että meillä on viitteitä ja tietoa siitä, että Suomeen masinoidaan ihmisiä, Rantanen sanoo.

– Turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laisinkaan tärkeä kysymys. Tärkeä kysymys on tieto, mikä meillä on ilmiön taustasta, Rantanen jatkaa.

Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassisen mukaan Suomen itärajoille on syyskuusta lähtien tullut noin 280 turvapaikanhakijaa.

– Käytännössä henkilöitä, joilla ei ole ollut maahantulon edellytyksiä, Hassinen sanoo.

– Viimeiset tiedot kertovat, että ilmiö on ilmeisesti laajenemassa tämän päivän aikana jonkin verran pohjoiseen. Tässä on aivan selkeä eskaloitumisvaara, hän jatkaa.

Vaikka turvapaikanhakijamäärät eivät Orpon mukaan ole vielä "päätä huimaavia", on Suomi tehnyt arvion siitä, miten tilanne kehittyy.  Jos tilanne laajenee muille raja-asemille, toimii Suomi Orpon mukaan tilanteen vaatimalla tavalla.

– Meidän tehtävänä on turvata se, että rajatilanne pysyy rauhallisena, Orpo sanoo.

Orpo: Järjestettyä toimintaa

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan turvapaikanhakijoiden saapumisessa Suomeen ei ole kyse akuutista hädästä, vaan järjestystä toiminnasta.

– Venäjän rajaviranomaisten toiminta on muuttunut, Orpo sanoo.

Venäjän tavoite on luoda "railoja ja hajaannusta yhteiskuntiin", Orpo arvioi.

Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Hassisen kuvailee käynnissä olevaa ilmiötä täysin poikkeukselliseksi.

– On aivan selvää, että se on vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle ja Suomen yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Jo nyt se kuormittaa Suomen viranomaisia tuolla alueella lähellä itärajaa, Hassinen sanoo.

– Toiminta on selvästi järjestettyä. Se ei ole syntynyt itsestään, hän jatkaa.

Hassisen mukaan Suomen päätös sulkea raja-asemia tarkoittaa käytännössä sitä, että kun asiasta on virallisesti ilmoitettu Venäjälle, niin noin 24 tunnin kuluttua rajanylityspaikat suljetaan.

– Rajavartiolaitos sulkee yhdessä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa fyysisesti nämä rajanylityspaikat.

Rantanen: Venäjällä vastuu

Sisäministeri Rantasen mukaan Suomeen on toistaiseksi pyrkinyt henkilöitä, jotka ovat olleet täysin laillisesti Venäjällä.

– Tällöin voidaan ajatella, että Venäjällä on vastuu näistä ihmisistä, joille he ovat myöntäneet oleskeluluvan, Rantanen kertoo.

– Toisaalta profiili on ollut sellainen, että he ovat täysin toimintakykyisiä, nuoria, terveitä ihmisiä. Heillä on varmasti vastuu siitä, tulevatko he seisomaan Suomen rajalle vai kääntyvätkö toiseen suuntaan, Rantanen jatkaa.

Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Hassinen sanoo, että on myös Venäjän intressien mukaista pitää raja rauhallisena.

Hassisen Suomi on pitänyt yhteyttä Venäjään ja sen rajavartiolaitokseen.

– Huolet on tuotu esille, mutta näihin huoliin emme ole saaneet konkreettista vastausta Venäjän puolelta.

– Venäjän puolelta ei ole nähty, ettei ole perustetta estää kolmansien maiden kansalaisten siirtymistä Suomen rajalle.

Hassinen kuitenkin muistuttaa, että Venäjän raja-alue on hyvin vahvasti maan viranomaisten hallinnassa, eikä siellä tapahdu ”yhtään mitään”, elleivät rajaviranomaiset sitä salli.

Lue myös:

    Uusimmat