Katri Koli, 39, ei tullut koskaan raskaaksi lukuisista koeputkihedelmöityksistä huolimatta. Hän päätti miehensä kanssa lopettaa lapsen yrittämisen jo ennen kuin julkisen terveydenhuollon korvaamat hoitokerrat tulivat täyteen. Millaista itsetutkiskelua vaati hyväksyä olosuhteet ja päästä tilanteeseen, jossa tahattomasta lapsettomuudesta voi puhua itkemättä?
Ensimmäiset etäisen huolestuneet ajatukset kävivät Katri Kolin mielessä loppusyksystä 2011, kun he olivat yrittäneet lasta avomiehensä kanssa noin puoli vuotta. Tuolloin viimeinenkin Katrin läheisistä ystävistä kertoi tulleensa raskaaksi.
– Ystävälläni tärppäsi niin nopeasti, että se oli ihanuudestaan huolimatta itselleni aika raskas hetki. Miten noilla meni noin helposti, kun meillä ei mene? Jotenkin se konkretisoi sen, että nyt ”kaikilla” muilla on lapsi paitsi meillä, Katri kertoo.
Siihen asti yrittäminen oli ollut lähinnä positiivisen odottavaa. Rinnalle oli löytynyt muutama vuosi aikaisemmin niin hyvä kumppani, että vaikka varsinaista vauvakuumetta ei ollut, molemmista oli alkanut tuntua siltä, että juuri tämän ihmisen kanssa olisi hienoa saada yhteinen lapsi.
Lue myös: Älä sano näitä asioita lapsettomuudesta kärsiville
Ehkäisyn jäätyä pois jännitys kutkutti. Hammaslääkärillä esitietolomaketta täyttäessään Katri hymyili itsekseen, pitäisikö hänen sittenkin varmuuden vuoksi ruksia kohta ”raskaana”. Syksyä suunnitellessaan hän laskeskeli, voisivatko he lähteä matkalle, jos kohta vaikka onnistaisi.
– Asioita mietti turhankin pitkälle, mutta kuitenkin aika viattomasti. Minulla ei ollut ruusunpunaisia laseja enkä odottanut tärppiä saman tien. Toisaalta olimme molemmat vasta vähän päälle kolmenkymmenen ja perusterveitä, joten kyllä ajatuksena ja toiveena oli, että jollakin aikavälillä onnistuisimme, Katri kertoo.
Kerran Katrin kuukautiset alkoivat reilun viikon myöhässä, mutta alkoivat kuitenkin. Kuukausi toisensa jälkeen kului ilman ensimmäistäkään positiivista raskaustestiä.
”Mahdollisuudet luomuna lähentelevät nollaa”
Katri muistaa gynekologin sanoneen hänelle joskus, että jos raskaus ei aikanaan alkaisi, niin jo puolen vuoden jälkeen kannattaisi mennä tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Jotenkin asian silti sivuutti, sillä julkisella puolella tutkimuksiin pääsee vasta vuoden yrityksen tultua täyteen.
Ajatukset myös täyttyivät joksikin aikaa häävalmisteluista. Kun Katri ja hänen miehensä avioituivat maaliskuussa 2012, tuloksetonta yritystä oli takana jo vuosi. He tiesivät, että jotain pitäisi tehdä.
Katri meni gynekologille, joka kehotti odottamaan asian kanssa vielä kesän yli. Tilanne ei muuttunut, joten syksyllä Katri sai lähetteen keskussairaalaan lapsettomuustutkimuksiin. Poliklinikalla selvisi, että Katrilla on kohtuullisen laaja endometrioosi.
Endometrioosi tarkoittaa kohdun limakalvon sirottumatautia, jota sairastavilla esiintyy kohdun limakalvon kaltaista kudosta kohdun ulkopuolella. Seurauksena voi olla koviakin kipuja.
– Minulla ei ollut ollut juuri mitään oireita, mikä selittyi sillä, että olin syönyt alle 20-vuotiaasta 32-vuotiaaksi ehkäisypillereitä, joiden hormonit pitävät endometrioosin kurissa. Pillereiden lopettamisen jälkeen kuukautiseni olivat kyllä muuttuneet vähän kivuliaammiksi, mutta tauti ei ollut vielä aktivoitunut niin pahaksi, että olisin osannut yhdistää sitä tilanteeseen, Katri kertoo.
Kipujen lisäksi endometrioosi saattaa aiheuttaa munasolujen ja alkioiden laadun heikentymistä sekä vaikeuttaa alkion kiinnittymistä kohdun limakalvolle. Näin ollen se johtaa joillakin potilailla myös lapsettomuuteen.
– Minulle lääkäri sanoi, että mahdollisuuteni tulla raskaaksi luomuna lähentelevät nollaa.
”Kadotin hetkellisesti elämäniloni”
Tilanne lääkärin vastaanotolla tuntui lamauttavalta.
– Eihän tässä näin pitänyt käydä. Meillä piti olla vain pieniä ongelmia lapsen saannin kanssa, mutta nyt onkin oikeasti aika vakava tilanne, Katri kuvailee ajatuksiaan.
Selkeän endometrioosin, molempien osapuolten yli 30 vuoden iän ja jo puolitoista vuotta jatkuneen yrityksen vuoksi lääkäri suositteli vahvasti, että Katri ja hänen miehensä alkaisivat heti jonottaa koeputkihedelmöitykseen. Jonotus kestäisi joka tapauksessa jonkin aikaa.
– Kun pääsin kotiin, kaikki energiani tuntuivat kadonneen. Ensimmäisen viikon lähinnä makasin töiden jälkeen apeana sohvalla ja mietin, mitä ihmettä äsken oikein tapahtui. Kadotin hetkellisesti elämäniloni. Mielen valtasi surumielisyys ja se, kuinka isosta jutusta tässä on kyse.
– En tiedä, olisinko siinä vaiheessa oikeastaan edes ollut valmis tai halukas hoitoihin, mutta oli helpompi seurata muualta annettua ohjeistusta. Minulla ei ollut selkeitä ajatuksia tai voimia miettiä, mitä muutakaan minä tai me pariskuntana voisimme tehdä, Katri sanoo.
Piikitys pahinta
Lapsettomuushoidot alkoivat alkuvuodesta 2013. Koeputkihedelmöityksessä ajetaan oma hormonikierto alas, kasvatetaan munasoluja lääkkeillä, kerätään munasolut, viljellään niitä laboratoriossa ja lopulta siirretään kohtuun onnistuneesti hedelmöittynyt alkio.
– Lääkkeiden piikittäminen oli minulle se pahin juttu. Ensimmäisellä kerralla itkin, enkä myöhemminkään missään vaiheessa tottunut siihen. Se ei sinänsä sattunut sen enempää kuin tavallinen verikoe, mutta koko ajatus teki henkisesti ja fyysisesti kipeää. Mieheni joutui aluksi piikittämään minua puolestani.
Munasolujen keräyksestä eli punktiosta Katri selvisi vähemmällä kivulla kuin pelkäsi. Kerätyistä munasoluista viisi hedelmöittyi.
Ensimmäinen siirto eli niin sanottu tuoresiirto epäonnistui. Alkio ei pysynyt kyydissä.
– Jonkin aikaa siinä pitää kuvitella olevansa raskaana, ja sitten selviää, että enpäs ollutkaan.
Jäljelle jääneiden neljän pakastetun alkion siirroissa tuli mutkia matkaan, kun Katrin kohdun limakalvo ei paksuuntunutkaan lääkkeillä tarpeeksi. Jos limakalvo ei ole tarpeeksi paksu, alkion mahdollisuudet kiinnittyä ja kasvaa ovat huonommat. Toinen toistaan tehokkaampien lääkekuurien jälkeen pakastesiirtoon kuitenkin lopulta päästiin elokuussa 2013.
– Lääkärin puheista ymmärsin, että limakalvoni ei vielä silloinkaan ollut kovin hyvällä mallilla. Eikä se alkio sitten pysynytkään kyydissä. Silloin tuli tunne, että ei tämä tilanne tästä edisty.
”Tuokin nainen on onnistunut ja minä en”
Tilastojen valossa todennäköisyys tulla raskaaksi koeputkihedelmöityksellä on alle 40-vuotiailla naisilla 30–55 prosenttia yhtä alkionsiirtoa kohden.
Alussa Katrikin ajatteli, että onnistumisprosentit ovat niin hyvät ja lääketiede niin kehittynyt, että kun tämä ikävä välivaihe on hoidettu alta pois, niin kohta meilläkin on oma lapsi sylissä.
Joka ikinen kerta, kun Katri näki raskaana olevia naisia – ja hän näki heitä kaikkialla –, jotakin hänen sisällään muljahti.
– Raskaana olevat, sylivauvat ja vaunuissa työnnettävät pienet lapset konkretisoivat sen, että tuokin nainen on onnistunut tulemaan raskaaksi ja synnyttämään ja saamaan lapsen. Ja minä en. Se tuntui pahalta.
Kun Katrin työtoveri oli jäämässä äitiyslomalle, Katri pyysi tältä jo etukäteen anteeksi, ettei välttämättä kykenisi iloitsemaan niin kuin muut, kun pientä vauvaa tultaisiin myöhemmin näyttämään toimistolle.
– Sellainen tietynlainen tekopirteys ja pakotettu kiinnostus vauvaa kohtaan silloin, kun itse käy niitä asioita tosi rankasti läpi, ei olisi tuntunut ollenkaan hyvältä, Katri sanoo.
”Tämä saa nyt olla tässä”
Kun hoitoja oli takana puolisen vuotta ja tuloksena pelkkiä pettymyksiä, Katri ja hänen miehensä lähtivät syksyllä 2013 Kolille ”hakemaan itseään”. He puhuivat ja miettivät asioita hiljaa omilla tahoillaan yrittäen päättää, miten haluaisivat jatkaa eteenpäin.
– Mieheni antoi ohjakset aika vahvasti minulle. Hän oli huolissaan fyysisestä ja henkisestä jaksamisestani rankkojen hoitojen aikana. Hänen puolestaan hoidot olisi voinut lopettaa heti ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta toisaalta hän ilmoitti olevansa ilman muuta valmis jatkamaan, jos minä haluaisin niin.
Pitkin syksyä Katri pohti asiaa ja kirjoitti listoja, joissa hän vertaili lapsen saamisen ja lapsettomuuden plussia ja miinuksia. Lopulta tuli tunne, että koeputkihedelmöitykselle pitäisi antaa vielä toinen mahdollisuus.
Ensimmäisestä punktiosta jääneistä pakastealkioista kaksi viimeistä – yksi oli tuhoutunut aiemmin sulatuksessa – Katri sai puhuttua siirrettäväksi yhdellä kerralla marraskuussa. Niistäkään kumpikaan ei lähtenyt kasvamaan.
Toinen hoitokierros aloitettiin keväällä 2014. Punktiossa saatiin kerättyä 12 munasolua, joista 11 hedelmöittyi, mutta pitkän viljelyn jäljiltä käyttökelpoisia alkioita oli Katrin suureksi pettymykseksi lopulta vain kaksi. Kevään vaihduttua kesään ja syksyyn he olivat läpikäyneet jälleen yhden tuoresiirron ja yhden pakastesiirron – ilman raskautta.
– Koska jo toiselle kierrokselle jatkaminen oli ollut niin hilkulla, totesimme, että tämä saa nyt olla tässä. Lopetamme hoidot ja rupeamme rakentamaan elämäämme näistä lähtökohdista, lapsettomina.
Lue myös: Naisten yleisin hormonihäiriö aiheuttaa lapsettomuutta
Päätös helpotti
Lääkärit olisivat toivoneet parin jatkavan vielä kolmanteen eli viimeiseen julkisella puolella korvattavaan koeputkihedelmöitykseen.
– Kuulemma siihen kolmen kierroksen tukemiseen on hyvät syyt. Ne tilastolliset prosentit lapsettomista pariskunnista, joita pystytään hoidoilla auttamaan, lasketaan kaikki kolme kierrosta käyneistä. Lääkäreiden mielestä meillä olisi ollut vielä hyvät syyt jatkaa.
Katri ei kuitenkaan uskonut kolmannen kierroksen muuttavan mitään.
– Asia olisi ollut ihan eri, jos olisin joskus tullut raskaaksi ja saanut keskenmenon. Silloin olisi ollut tavallaan jotain lupausta siitä, että tämä voi onnistua, alkio voi kiinnittyä, se voi pysyä kyydissä. Mutta kun en kahdella koeputkihedelmöityskierroksella ollut ikinä tehnyt edes positiivista raskaustestiä, niin miksi ihmeessä kolmas kerta olisi jotenkin erilainen?
– Todelliset todennäköisyydet tuntuivat olevan niin pienet, etten nähnyt järkeä kiusata itseäni. Ehkä siellä ajattelun taustalla painoi insinöörikoulutukseni, Katri naurahtaa.
Päätös tuntui varmalta, selvältä ja helpottavalta. Sitä tuki se, että lapsettomuushoidot olivat pahentaneet Katrin endometrioosia.
– Mitä pidemmälle hoidoissa mentiin, sitä rankemmiksi kuukautiskipuni muuttuivat. Lapsettomuushoidoissahan joudutaan buustaamaan hormonitoimintoja eli toimimaan juuri päinvastoin kuin mikä olisi hyvä endometrioosin kannalta. Hormonikierukan saamisen jälkeen kuukautiset ja oireet käytännössä loppuivat.
Helpottavaa oli myös, ettei elämää enää tarvinnut suunnitella kuukautiskierron armoilla.
– Hoitojen aikana minun piti heti kuukautisten alettua soittaa sairaalaan, josta sitten käskettiin sinne toimenpiteeseen tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Neuvotteluvaraa ei ollut, ja kaikki muu kalenterista joutui väistymään, oli siellä mitä tahansa. Se oli inhottavaa.
Iso pettymys
Vaikka päätös lopettaa lapsettomuushoidot oli lopulta helpotus, helpolla se ei syntynyt. Katri ei ollut koskaan nähnyt äitiyttä elämäntehtävänään tai ainoana mahdollisena tapana elää, mutta lapsettomuuden konkretisoituessa hänkin joutui miettimään, mistä löytäisi elämäänsä perimmäisen merkityksen.
– Olihan se älyttömän iso pettymys, että me oikeasti yritimme emmekä onnistuneet. Jouduin käymään syvästi läpi omia halujani ja sitä, mistä ne kumpuavat.
– Yhteinen lapsi olisi ollut niin hieno asia siksi, että se olisi tuonut tiettyä jatkuvuutta elämään. Jonkin verran sukututkimusta tehneenä oli kiehtova ajatus, että olisin voinut tuoda sukupolvien ketjuun yhden lenkin lisää. Mutta kun se ei ole mahdollista, niin se ei ole mahdollista.
Katri sanoo tietävänsä, että heidän lapsettomuutensa on varmasti iso pettymys myös hänen vanhemmilleen, jotka eivät ainakaan hänen kauttaan saa lapsenlapsia.
– Ehkä sieltä tuleva paine olisi vielä isompi, jos emme olisi lähteneet hoitoihin. Teimme kaikkemme, mikä meidän vallassa oli. Tämän enempää emme valitettavasti voi tehdä. Adoptio- tai sijaisvanhemmuus ei ole meidän juttumme.
Syyn tietäminen helpotti
Katrin ja hänen miehensä parisuhde pysyi vahvana läpi hoitojen.
– Missään vaiheessa ei tullut mieleen erota tai sanoa miehelle, että saat lähteä jonnekin muualle, kun minä en pysty sinulle lapsia antamaan. Ehkä se johtui siitä, että mieheni suhtautui asiaan tosi fiksusti eikä lapsen saaminen ollut hänelle mikään ehdoton elämän ja kuoleman kysymys.
– Toki me halusimme lasta tosi paljon, mutta ehkä taustalla oli koko ajan myös ajatus, että elämä voi olla ilman lastakin tosi hienoa ja hyvää. Pärjäämme hyvin kahdestaankin.
Katri ei liioin syyllistänyt itseään, vaikka syy lapsettomuuteen on hänessä.
– Minusta on itse asiassa tosi helpottavaa, että lapsettomuudelle on olemassa jokin konkreettinen syy. Kaikillahan syy ei koskaan selviä.
– Minä en ole voinut valita endometrioosia tai vaikuttaa siihen. Minulla nyt vain on endometrioosi, se aiheuttaa tiettyjä asioita, ja minun pitää elää sen kanssa.
Avoimuus oli hyvä ratkaisu
Pari puhui lähipiirille lapsettomuudestaan avoimesti jo hoitojen aikana, mitä Katri pitää erittäin hyvänä ratkaisuna.
– Toivoisin, että samoja asioita läpikäyvät ainakin harkitsisivat, olisiko heillä rohkeutta kertoa edes ihan läheisimmille. Se voisi vapauttaa tosi paljon energiaa hoitoihin, kun asiaa ei kaiken lisäksi tarvitsisi peitellä. Minun ei töissäkään tarvinnut selitellä, kun piti keskellä päivää käydä sairaalassa tai punktion ympärille tarvitsi muutaman päivän sairaslomaa.
– Läheisten on varmaan ollut tahoillaan vaikea miettiä, mitä ihmettä he sanoisivat meille, mutta mielestäni kaikki osasivat suhtautua asiaan hienosti.
Tahattomasti lapsettomat kuulevat toki ajattelemattomiakin kommentteja. Katria ärsyttävät tarinat tutun tutuista, jotka epäonnistumisten jälkeen tulivat raskaaksi heti, kun eivät enää ajatelleetkaan asiaa tai hankkivat koiranpennun.
– Onhan se ihanaa, että jotkut onnistuvat, mutta ulkopuolinen ei voi koskaan tietää, mitä kelläkin on tilanteen taustalla. Jonkun kropassa voi olla niin moni asia pielessä, että raskaaksi tuleminen ei vaan onnistu.
– En tiedä, olisiko minunkin kohdallani voitu jollain ihme taikatempulla onnistua, mutta sen vaatima panostus ja toteutumisen todennäköisyys eivät olleet enää tasapainossa.
Oman kodin rauhaan
Nyt on kulunut kolme ja puoli vuotta siitä, kun Katrin ja hänen miehensä lapsettomuushoidot päättyivät. Katri istuu omalla takapihalla Ylöjärvellä ja katselee vihertävää nurmikkoa ja marjapensaita. Tiellä askeltaa läheisen hevostilan ratsukko.
– Kun hoidot olivat ohi, päätimme, että jos kerran emme saa lasta, niin alamme panostaa asumiseen. Ostimme omakotitalon maaseudun rauhasta peltojen keskeltä. Täällä on kiva olla, Katri kertoo.
Viime kesänä he rakensivat pihalle grillikodan ja pihasaunan yhdistelmän. Matkoilla käydään välillä, mutta suurin nautinto tulee oman talon rauhasta ja leppoisasta arjesta.
Toisin kuin vielä lapsettomuushoitojen aikaan, enää Katri ei näe kaikkialla raskaana olevia naisia. Enää hän ei myöskään purskahda itkuun joka kerta, kun alkaa puhua lapsettomuudesta.
– Väittäisin, että olen tällä hetkellä täysin sopeutunut lapsettomuuteen ja hyväksynyt sen. En kuitenkaan takaa, että asia on näin tästä hautaan asti.
– Kaikenlaisia tuntemuksia alkaa todennäköisesti tulla taas siinä vaiheessa, kun kavereistani tulee isovanhempia. Silloin jään uudestaan ulkopuolelle. Olen jäänyt ulkopuolelle lapsiperhearjesta ja tulen jäämään ulkopuolelle, kun muut esittelevät kuvia söpöistä lapsenlapsistaan. Se voi olla hetki, jolloin lapsettomuuden tuska nousee taas esiin, Katri miettii.
Lue myös: Senja, 23, sai lapsettomuustuomion ennen ensimmäisiäkään kuukautisia
Tällä hetkellä Katri on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä.
– Jo silloin, kun ennen toiselle hoitokierrokselle lähtemistä punnitsin lapsettomuuden ja lapsen saamisen plussia ja miinuksia, löysin lapsettomuudestakin tosi paljon hyvää. Elämä on paljon vapaampaa, enkä ole vastuussa kuin itselleni ja miehelleni.
Alkuvuodesta Katri irtisanoutui palkkatyöstään. Hän on nyt perustamassa valmennus- ja konsultointialan yritystä. Sitä hän ei välttämättä olisi uskaltanut tehdä pienten lasten äitinä.
– Nyt se on mahdollista, ja se on tosi hienoa!
Katri toivoo, että hän pääsee yrittäjänä toteuttamaan jo lapsettomuuskriisin aikana löytämäänsä halua jättää maailmaan positiivinen sormenjälki.
– Hain pitkään sitä, millä tavalla voisin sen jäljen jättää, kun minulla ei ole omaa lasta, jolle opettaa asioita tästä elämästä. Tulevassa yrityksessäni osa toimintaa tulee olemaan sitä, että autan muita löytämään suunnan ja merkityksen ammatilleen ja elämälleen, Katri sanoo.
”Miten voin näillä korteilla tehdä itselleni mahdollisimman hyvän elämän?”
Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Katrin mielestä se on hyvä muistutus ennen huomista äitienpäivää.
– Haluaisin, että kaikki ne, jotka ovat onnistuneet saamaan lapsen ja ehkä tulleet helpostikin raskaaksi, ymmärtäisivät, että se ei ole kaikille niin helppoa. Että he arvostaisivat sitä, mitä heillä on. Kaikki eivät sitä saa.
– Toivoisin ihmisten myös ymmärtävän, että jos jollakin kaverilla ei ole lapsia, niin ei se ehkä tarkoita, että hän ei ole edes yrittänyt. Hän voi olla juuri sillä hetkellä tosi hankalassa tilanteessa, Katri sanoo.
Katri itse pääsi pahimmasta yli huomattuaan, että paljon on kiinni omasta asenteesta.
– Onhan se tosi rankkaa, jos ei onnistu jossain, mitä yrittää, olkoon kyse lapsen saamisesta tai jostain muusta. Mutta niitä olosuhteita ei välttämättä pysty muuttamaan. En pysty muuttamaan sitä, että minulla on endometrioosi, mutta pystyn muuttamaan omaa suhtautumistani asiaan. Voisin olla todella katkeroitunut ja rypeä epätoivossa, mutta siitä olisi minulle vain haittaa.
– Se ei ollut helppoa, mutta yritin askel askeleelta löytää hyviä asioita elämästäni. Miten voin näillä korteilla tehdä itselleni mahdollisimman hyvän elämän ja löytää sen merkityksen jostain muualta? En jaksa uskoa, että lapsen saaminen olisi kenenkään ainoa mahdollisuus saada merkitystä. Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, Katri sanoo.
Lähteenä haastattelun lisäksi: Potilaan Lääkärilehti