Parikymppisenä Milla Kaikkosella oli kuukautiskipuja jopa ovulaation aikana. Kivut ja runsaat vuodot saatiin kuriin vain kohdunpoistolla.
Milla Kaikkonen on vasta 36-vuotias, mutta hän on elänyt ilman kohtua jo 2,5 vuoden ajan.
– Sitä ennen olin vuotanut verta kuusi kuukautta putkeen. Esitietolomakkeessa kysyttiin, koska minulla on ollut viimeksi kuukautiset, olisi pitänyt kysyä, milloin niitä viimeksi ei ollut, Milla tuhahtaa.
– Ennen kohdunpoistoa en edes tajunnut, miten paljon vuodot määrittivät arkeani. En todellakaan olisi voinut tehdä nykyistä työtäni tai matkustella perheen kanssa.
Lue myös: Millainen sairaus on endometrioosi? Nämä ovat tyypillisimmät oireet
Mahdoton raskaus
Milla sai endometrioosidiagnoosin parikymppisenä.
Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Pesäkkeet aiheuttavat kroonisen tulehdusreaktion.
Samalla, kun Millalla todettiin endometrioosi, kerrottiin hänelle, ettei hän voisi saada lapsia, koska molemmat munanjohtimet olivat tukossa.
– Olin juuri herännyt tutkimuksen jälkeen, kun lääkäri tuli ja ilmoitti, etten voi saada lapsia. Asiasta ei sen enempää keskusteltu.
– Kun sitten tapasin nykyisen mieheni, ilmoitin heti ensimmäisenä, etten voi saada lapsia.
Milla oli syönyt ehkäisypillereitä seitsemän vuoden ajan, sillä niiden piti helpottaa endometrioosioireita.
Ehkäisypillereistä huolimatta Millan kuukautiskierto oli epäsäännöllinen, vuodot runsaita ja kivut läsnä niin kuukautisten kuin ovulaation aikana.
Milla päätti lopettaa pillerit toimimattomina, kun niitä ei ehkäisynkään vuoksi tarvittu.
– Tulin heti ensimmäisestä kierrosta raskaaksi.
Raskaus oli shokki niin lapsettomaksi itsensä identifioineelle Millalle kuin hänen tuoreelle kumppanilleen.
– Naistenpolilla selvisi, että kyseessä oli kohdun sisäinen raskaus. Lääkärikin kommentoi, ettei sen pitäisi minun diagnooseillani olla mahdollista.
Lue myös: Akaalaisen Susanin, 46, oudot oireet diagnosoitiin vaihdevuosiksi – sitten verikokeesta paljastui jotain yllättävää
Raskaudet helpottivat oloa
Raskauden ajaksi vuodot taukosivat.
– Olin ihan taivaissa siitä, miten helppoa elämä oli, kun en vuotanut jatkuvasti.
Kuukautiset kuitenkin palasivat jo pian synnytyksen jälkeen.
Kun esikoinen oli syntynyt, ajatteli Milla miehensä kanssa lapsiluvun olevan täynnä.
– Ajattelimme, ettei mahdotonta voi tapahtua toistamiseen. Esikoisemme oli 8 kuukauden ikäinen, kun tulin uudelleen raskaaksi.
Kaikesta huolimatta toinen lapsi otettiin perheeseen ilolla vastaan.
– Raskaus ja imetys myös hoitivat endometrioosia. Imetyshän on parasta mahdollista hoitoa sille. Imetinkin lopulta kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.
Sinä aikana Milla ei kokenut endometrioosikipuja, mutta vuotohäiriöt jatkuivat.
– Kun vielä ajattelin, että kuukautiset pysyvät poissa imettämisen ajan, niin ne alkoivatkin lähes heti synnytyksen jälkeen.
Lue myös: Vuotohäiriöitä tai jatkuvaa pissahädän tunnetta? Tästä oireet voivat johtua
Kolmas raskaus "räjäytti tilanteen käsiin"
Milla tuli vielä kolmannenkin kerran raskaaksi.
Kun kolmas lapsi oli syntynyt, paheni Millan endometrioosi entisestään.
– Synnytyksen jälkeen ensimmäisten menkkojen aikana makasin kivuissani lattialla. Olin varma, että synnytän uudelleen tai kuolen.
Kun Milla ei enää jaksanut kärsiä kipujen ja vuotojen kanssa, hän pyysi kohdunpoistoa.
Lääkäri ei kuitenkaan suostunut Millan pyyntöön.
– Lääkäri sanoi, ettei todellakaan suostu ja voisi harkita, jos olisin 40-vuotias. Hän pelotteli, että kyseessä on hirveän vaarallinen leikkaus ja voi tulla komplikaatioita, kuten virtsaputken alenemaa.
Lääkäri puhui Millan ympäri kierukkaan. Sekin toi helpotusta vain hetkeksi.
– Perheemme sairastui koronaan ja yskiessäni kierukka tuli itsestään ulos.
Lue myös: Kipu seksin aikana ei ole normaalia: Seksologi kertoo, mistä se voi johtua – "Melkein yleisin syy"
Seuraavaksi vuoto- ja kipuoireita yritettiin saada hallintaan minipillereillä, joiden tiedetään helpottavan vuotohäiriöitä.
Millalla vuotohäiriöt helpottivat kahdeksan kuukauden ajaksi.
– Sitten vuoto taas räjähti. Söin minipillereitä jopa kolminkertaisella annostuksella ja silti työvuorossa myymälässä olin polvia myöten veressä, koska vuotoa äkkiä humahti housuista läpi.
– Mietin, miten ihmeessä pääsen kotiin sotkematta autoa.
Millan kuukautiskierto ikään kuin kääntyi päälaelleen, hän vuosi kolme viikkoa ja oli vuotamatta viikon. Sitten vuoto ei enää tauonnut ollenkaan.
– Esimerkiksi junamatkat olivat ihan kamalia, kun aina piti tarkistaa, onko penkki puhtaana vai ei. Useasti kotona penkit olivat veressä, mikä oli erityisen ikävää, jos oli vieraita kylässä.
Milla kertoo löytäneensä pelastuksen inkontinenssisuojista, jotka olivat käytännössä aikuisille tarkoitettuja vaippoja.
– Niitä ei voinut käyttää housujen kanssa tietenkään, mutta ainakaan ei tarvinnut pelätä, että joka paikka on veressä, kun istahdan jonnekin.
Millan mukaan sekä sänky että kylpyhuoneen lattia ovat usein olleet sen näköisiä kuin joku eläin olisi teurastettu sinne.
Kuukupista oli Millalle apua, mutta senkin hän joutui tyhjentämään alle tunnin välein.
– Enkä silti voinut olla ilman vaippaa.
Joskus Milla seisoi pitkiä aikoja suihkussa tehden pumppaavia liikkeitä, jotta kohtu tyhjenisi.
– Parempi suihkuun kuin pitkin kodin lattioita. En voinut kävellä pyyhe päällä suihkusta toiseen huoneeseen ilman kuukautissuojaa.
Lue myös: Saanalla, 24, ja Pirja-Liisalla, 30, on hirsutismi: "Mietin, muutunko mieheksi"
Useita kohtutulehduksia
Millalle kokeiltiin kierukan ja minipillereiden jälkeen vielä verta hyydyttävää lääkitystä. Se ei kuitenkaan vähentänyt vuotoja vaan pikemminkin muutti niiden koostumusta.
– Vuodot jatkuivat isoina hyytyminä. Siitä seurasi kohtutulehdus, kun kohdunsuu oli jatkuvasti auki.
Erika Helin kävi endometrioosileikkauksessa ja kertoo kokemuksistaan videolla. Juttu jatkuu videon alla.
2:24Erika Helin kertoo videolla, millaista endometrioosin aiheuttama kipu oli, ja miksi leikkaushoitoon päädyttiin.
Milla sairastui kohtutulehdukseen myös jokaisen synnytyksensä jälkeen ja jo ennen raskauksia.
Parikymppisenä hän hakeutui päivystykseen kovien vatsakipujen vuoksi.
– Olin niin kivuissani, että sairaanhoitajatkin huolestuivat.
– Paikalle saapui mieslääkäri, joka tokaisi, että nämä ovat vain niitä endometrioosikipuja ja huomautti, että minulla on aiempi asiakkuus nuorten mielenterveyspuolelta.
Milla lähti kivuista itkien kotiin ja soitti hädissään äidilleen.
– Äiti käski minun mennä suoraan Naistenklinikalle. Siellä gynekologi tutki minut ja totesi kohtutulehduksen.
Lue myös: Tuore tutkimus: Endometrioosi vaikuttaa hedelmällisyyteen jo ennen diagnoosia
Elämä alkoi, kun kohdusta pääsi eroon
Kun jatkuva verenvuoto aiheutti Millalle raudanpuuteanemian ja varastoraudan puutteen, päätyivät lääkärit lopulta siihen, ettei muuta vaihtoehtoa vuotohäiriöiden hoitoon enää ollut kuin kohdunpoisto.
– Menin itkien lääkäriin, kun olin niin väsynyt ja tuntui, etten saa enää happeakaan. Ferritiiniarvoni oli kolme, kun se parhaimmillaan oli ollut 17.
– Lopulta sama lääkäri, joka oli pelotellut minut kaksi puoli vuotta aiemmin, laittoi minut leikkausjonoon.
Lääkäri myönsi Millalle, ettei kyseessä ole vaarallinen leikkaus, vaan niistä toivutaan todella hyvin ja komplikaatioriski on pieni.
Lue myös: Vaihdevuosioireita ei edelleenkään tunnisteta – näin se voi vaikuttaa naisen työuraan
Kohdunpoiston jälkeen verenvuoto lakkasi heti. Myös kivut helpottivat.
– Se kipu oli tuntunut luissa ja ytimissä asti. En ollut halunnut edes käydä vessassa, koska tuntui, että jatkuva vuotaminenkin aiheutti kipua.
Sen lisäksi, että endometrioosi aiheutti Millalle kipuja vuotojen aikana, oli kipu läsnä myös gynekologisissa tutkimuksissa sekä yhdynnöissä.
– Elämäni alkoi kohdunpoistosta. Olemme matkustaneet perheen kanssa Norjaan, treenaan ja pystyn tekemään töitä normaalisti ravaamatta vessassa useita kertoja tunnissa.
– Enää arkea ei tarvitse suunnitella sen mukaan, missä on lähin vessa ja mahdollisuus tyhjentää kuukuppi tai vaihtaa vaippa.
Koska Milla tietää endometrioosin kulkevan heillä suvussa, pelkää hän omien tyttäriensä puolesta kuukautisia.
– Olen silti yrittänyt puhua kuukautisista hyvään ja positiiviseen sävyyn.
– Ihmettelen kuitenkin, miksi kipujani ja vuotojani ei saatu aiemmin hallintaan, kun monimutkaisia aivoleikkauksiakin osataan tehdä.
Lääketieteen sukupuolivinouma vaarantaa naisten terveyden ja talouden. Milla ja muut naiset kertovat kokemuksiaan Diagnoosina nainen -vodcastissa, joka julkaistaan heinäkuussa MTV Katsomossa.