Kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) vieraana eduskunnassa oli torstaina Ilomantsin perussuomalaisia, kertoo sanomalehti Karjalainen.
Vornasen Facebook-päivityksestä torstailta käy ilmi, että hänen vieraanaan eduskunnassa oli Ilomantsin perussuomalaisia vaikuttajia. Ilomantsin perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Arto Haaranen ei halunnut ottaa lehdelle kantaa, osallistuiko hän tai kukaan muu ilomantsilaisista illanviettoon Bar Ihkussa Helsingin Kampissa.
– En pysty sitä kommentoimaan. Sitä kommentoi puolueenjohto, hän perusteli Karjalaiselle.
Kysyttäessä, onko puoluejohto kieltänyt kommentoimasta asiaa, Haaranen vastasi käytännön oleva normaali tapa.
– Kunnan asioita kommentoi kunnanjohtaja, puolueen asioita puoluejohto.
Näin Riikka Purra kommentoi Timo Vornasen tapausta perussuomalaisten risteilyn jälkeen Turussa sunnuntai-iltana.
Lue myös: Poliisilta uutta tietoa Vornasen aseesta
Vornanen sairauslomalla
Perussuomalaisten kansanedustaja Vornanen oli perjantaina aamuyöllä osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.
Poliisin mukaan Antinkadulla sijaitsevassa ravintolassa oli ollut työpaikkaseurue, jonka kanssa ampumisesta epäillylle 54-vuotiaalle miehelle oli tullut riitaa, mutta asia oli sovittu ravintolassa. Noin kello neljän aikaan aamuyöllä mies ja työpaikkaseurue olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella, jolloin mies oli ottanut yllättäen esiin luvallisen pienikaliiberisen aseen.
Poliisin mukaan mies oli osoittanut aseella paikalla olleita henkilöitä ja ampunut maahan yhden laukauksen. Tämän jälkeen henkilöt poistuivat paikalta. Poliisi pidätti miehen.
Ilta-Sanomat on kertonut, että suurin osa seurueesta, jonka kanssa Vornanen oli lähtenyt Bar Ihkuun, oli jo poistunut paikalta ennen varsinaista välikohtaustilannetta. Vornasen seurassa olisi ollut välikohtaustilanteessa ainakin yksi ihminen. Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) on kertonut viestipalvelu X:ssä olleensa sivullisena mukana tilanteessa.
Alustavien tietojen mukaan Vornanen ei tuntenut seuruetta, jonka kanssa hän riitautui. Kaikki seurueen henkilöt olivat Ilta-Sanomien tietojen mukaan aikuisia ihmisiä, lähempänä keski-ikää.
Puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoi viestipalvelu X:ssä lauantai-iltana, että poliisi on vapauttanut Vornasen. Sunnuntai-iltana Vuorenpää kertoi X:ssä, että Vornanen on ilmoittanut perussuomalaisten eduskuntaryhmälle jäävänsä kahden viikon sairauslomalle.
STT ei ole tavoittanut Vornasta kommentoimaan asiaa.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää