Kansanedustajan roisista musiikkivideosta puhuttelu – Eerola aikoo vaihtaa dildot kukkiin

Eerola: Tulevissa videoissa kuljetaan käsi kädessä ja heitellään kukkia 1:53

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola on joutunut eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon puhutteluun musiikkivideonsa vuoksi.

Eerola on mukana bändissä nimeltä Suuri Tuntematon. Roisilla Röyhkeä-kappaleen musiikkivideolla nähdään alastomuutta, huumeita sekä seksileluja. Video loppuu siihen, kun strippari esittää työntävänsä dildon Eerolan takapuoleen.

Juho Eerola on kertonut sanoittavansa kaikki yhtyeensä kappaleet.

– Meillä oli (Terhon kanssa) keskustelu, voi sitä puhutteluksikin sanoa. Sovimme, ettei tämäntapaisia videoita tehdä, kun olen hallintovaliokunnan puheenjohtajana, Eerola sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Eerolan mielestä asia on nyt loppuun käsitelty. Hän piti tänään ensimmäistä hallintovaliokunnan kokousta, jossa toimi puheenjohtajana. Hänen sanojensa mukaan yhteishenki oli hyvä, eikä ”siellä mistään videoista puhuttu”.

– Jatkossa teemme sellaisia kilttejä videoita, joissa kuljetaan käsi kädessä ja heitellään kukkia ympäriinsä, Eerola vastaa kysymykseen siitä, minkälaisia videoita bändiltä jatkossa nähdään. 

Lue myös:

    Uusimmat