Kansanedustajalta raju purkaus: Taistelemme monikulttuurista painajaista vastaan

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on julkaissut omalla Facebook-sivullaan ja Suomen Sisun Facebook-sivulla provokatiivisen päivityksen.

Päivityksessä kansanedustaja Immonen toteaa haaveilevansa "vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus".

Päivitys on tehty englanniksi myöhään eilen illalla. 

– Tämä inhottava kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee pian rikkoutumaan miljoonaksi pieneksi palaksi. 

– Nämä ovat ne päivät, jotka jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihin. Me tulemme taistelemaan loppuun saakka kotimaamme ja yhden aidon suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän.

Immosen päivitys on herättänyt hämmennystä sosiaalisessa mediassa. Jotkut ovat pitäneet tekstiä rasistisena ja tuomittavana.

Esimerkiksi kitaristi Mikko Kosonen kysyy, luokitteleeko perussuomalaiset itsensä puolueeksi, joka ei ole rasistinen.

Lari Lohikoski puolestaan pohtii, täyttääkö Immosen toiminta valtiopetoksen valmistelun tuntomerkit.

Viime kuussa Suomen Sisun puheenjohtajana toimiva Immonen poseerasi Facebookissa julkaistussa kuvassa äärioikeistolaisten kanssa. Kuva otettiin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhanneelle Eugen Schaumanille järjestetyssä muistotilaisuudessa, jossa oli paikalla myös rikoksista tuomittuja uusnatseja.

Lue myös:

    Uusimmat