Tänään Kuopion Kallansilloilla sattunut kolari on Suomen mittakaavassa harvinaisen suuri, mutta Kallansilloilla ja vitostiellä on sattunut myös muuten varsin paljon onnettomuuksia.
Vuonna 2009 Tiehallinto arvioi Päiväranta-Vuorela -tieosuuden olevan onnettomuustiheydeltään Savo-Karjalan suurin.
Onnettomuuksia on aiheuttanut paljon muun muassa se, että tietyyppi vaihtuu valtatiellä välillä moottoritiestä sekaliikennetieksi.
Onnettomuuksien määrä kolminkertaistui kymmenessä vuodessa
Tieosuus avattiin liikenteelle vuonna 1965. Liikennemäärät Kallansilloilla olivat tuolloin 5000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vuonna 2009 keskimääräinen vuorokausiliikenne oli jo 31 000 ajoneuvoa.
Vuosina 2000–2005 tieosuudella tapahtui yhteensä 84 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta. Näistä 17:ssä syntyi henkilövahinkoja.
Onnettomuuksien määrä tieosuudella lähes kolminkertaistui vuosien 1999 ja 2009 välillä. Samalla ajanjaksolla henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrä lähes kaksinkertaistui.
Muitakin vaaratilanteita
Kallansilloilla on lisäksi ollut useita vaaratilanteita, kun ne ovat jääneet auki joskus jopa tuntien ajaksi.
Siltojen lähistöllä on sattunut myös kuolonkolari.
Keski-ikäinen mies kuoli jäätyään rekan alle elokuussa vuonna 2008. Onnettomuus sattui noin 500 metriä Kallansiltojen pohjoispuolella.
Parhaillaan Kallansilloilla ovat käynnissä uudistustyöt, jotka pitäisi saada valmiiksi vuoden 2014 loppuun mennessä.
(MTV3)
Lue myös:Kuopion massiivisessa kolarissa useita loukkaantuneita
Huono keli aiheuttanut useita ketjukolareita
Kuopion kolari yksi Suomen suurimmista
Kuopion ketjukolari aiheutti suuronnettomuushälytyksen sairaalassa