Kalajoen maastopaloalueella on tuulivoimapuiston työmaa – yhtiön edustaja: ”Ei sellaisia työvaiheita, joista palon voisi kuvitella syttyvän”

3:51
Kalajoen maastopaloalueella sijaitsee tuulivoimapuiston työmaa – maajohtaja MTV:lle: "Meillä ei ole tietoa syttymissyystä".

Kalajoen noin 300 hehtaarin paloalueen sisälle jää tuulipuistotyömaa, jossa on ollut paljon suuria koneita töissä.

Alueella sijaitsevan tuulivoimapuiston edustajan mukaan tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että palo olisi saanut alkunsa heidän työmaa-alueeltaan.

– Meillä ei ole tiedossa palon syttymissyytä. Työmaalla tehdään tällä hetkellä maansiirtotöitä. Siellä ei tehdä sellaisia työvaiheita, joista palon voisi kuvitella syttyvän, Neoen Suomen maajohtaja Jerri Loikkanen kertoo MTV Uutiset Livelle.

– Varmasti virallisten syttymissyyselvittelyiden aika tulee myöhemmin, Loikkanen jatkaa.

Savunmuodostuksen vuoksi työmaa-alueen parakkikylä piti evakuoida eilen. 

– Siellä on muutamia tuulivoimaloiden perustuksia, joihon palo on osittain osunut. Emme vielä tiedä, kuinka pahasti. Ihmiset eivät ole kuitenkaan olleet vaarassa ja heidät on vedetty pois alueelta, Loikkanen sanoo.

Loikkasen mukaan tuulivoimatyömaalla on varsin paljon raskasta kalustoa.

– Olemme auttaneet niillä viranomaisia palon rajaamisessa.

Pelastuslaitoksen mukaan palon rajaamiseksi on rakennettu niin kutsuttuja palokäytäviä raskailla kaivinkoneilla ja muilla maansiirtokoneilla.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajan Jarmo Haapasen mukaan maastopalon rajaus on toistaiseksi pitänyt. 

5:41
MTV paikalla Kalajoen paloalueella: "Nenää ja kitalakea kirvelee".

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja