”Pyysivät, että evakuoidaan talo tyhjäksi” – poliisi herätti Kalajoen maastopalon lähellä asuvan Markun keskellä yötä

4:13
Poliisi saapui kolmelta yöllä evakuoimaan Markun maastopalojen vuoksi – näin hän kuvaa tunnelmaa Kalajoella.

Markku Peltokorpi perheineen oltiin jo evakuoimassa Kalajoen maastopalon alta, kunnes käsky peruttiin.

Kalajoen usean sadan hehtaarin kokoinen maastopalo on pelastuslaitoksen mukaan saatu toistaiseksi rajattua.

Eilen illalla palo alkoi leviämään uudelleen, ja noin kolmen maissa yöllä Markku Pelto-Korven ja hänen vaimonsa talon pihalle ilmestyivät poliisit.

– Pyysivät, että evakuoidaan talo tyhjäksi, Markku kertoo MTV Uutisille.

Aiemmin Markku oli poikansa kanssa vienyt vettä pelastuslaitokselle. Maastopalo oli riehunut tuolloin Markun mukaan parin kilometrin päässä.

Ihmisten lisäksi evakuointi olisi koskenut ”paria kissaa ja kolmea koiraa”, Markku kertoo.

– Autoon olisivat sopineet, hän sanoo.

Evakuoinnilta kuitenkin lopulta vältyttiin, sillä maastopalo ei ollutkaan Markun mukaan aivan niin lähellä kuin oli alun perin pelätty.

”Sellaisen tunteen aiheutti”

Pelastuslaitokselle vettä viedessään Markku kertoo olleensa lähellä liekkejä.

– Kun kymmenen metrin päässä mäntykangas palaa, niin on aika lämmintä, Markku toteaa.

– Siellä on aika ankean näköistä. Kaivinkonetta ja sellaista on palanut.

Pelottiko?

– Kyllähän se varmasti sellaisen tunteen aiheutti.

Markun pihalla savu haisee ja pihalla on pelastuslaitoksen kalustoa. Markku kertoo kuitenkin olevansa ”rauhallisin mielin”.

– Vaimo on hermoillut, mutta olen saanut rauhoiteltua, että ei ole vielä hätää, Markku sanoo.

– Ei kai tässä, katsotaan mihin homma etenee. Jos tuuli kääntyy, niin valkea on äkkiä tässä. Kaikkeen pitää varautua.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajan Jarmo Haapasen mukaan Kannuksen puolella tuli oli eilen levinnyt parin asutun rakennuksen lähettyville. Palo oli kuitenkin saatu pysäytettyä noin 400 metrin päähän rakennuksista. 

– Maastopalo ei tällä hetkellä välittömästi uhkaa asutusta. Tuulen alapuolella olevien asukkaiden ja kiinteistöjen omistajien on kuitenkin syytä seurata tilannetta oman kiinteistönsä osalta ja varautua tarvittaessa omatoimisesti evakuoitumaan, Haapanen kirjoittaa Twitterissä.

2:51
Pelastusjohtaja Kalajoen maastopalosta: "Seuraavat puolitoista vuorokautta ovat hyvin haasteellisia".

Korjattu Markun sukunimi oikeaan muotoon 29.7.2021 klo 18.54.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja