Kiinteistökuningatar Kaisa Liski teki kaupat Timo T.A. ja Nina Mikkosen Myrskylässä sijaitsevasta omakotitalosta maanantaina.
Kiinteistökuningatar Kaisa Liski kertoo toisinaan auttavansa ihmisiä, jotka ovat vaikeassa tilanteessa talokauppojensa kanssa. Tällöin hän ei ota välityspalkkiota tekemästään työstä asunnonvälittäjänä.
– Silloin tällöin autan vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä. Toimin aina hyvän välitystavan mukaisesti. Ihmiset hakeutuvat minun luokseni ja mikäli tilanne on todella vaikea ja siinä vain niukin naukin päästään tasoihin, saatan tarjota apuani, Liski kertoi MTV.fille torstaina.
Nina ja Timo T.A. Mikkosen Pilvilinna-nimellä tunnetun kodin talokaupoissa Liski tarjosi apuaan perheelle. Nina Mikkonen ei Liskin mukaan koskaan pyytänyt ilmaista työtä ystävältään, vaan Liski kertoo Ninan yrittäneen pitkään tarjota hänelle palkkiota.
– Sanoin, että nyt on sillä tavoin, että niitä rahoja tarvitaan muualla. Tästä ei enää puhuta.

