Kainuun koronapesäke Kuhmo otti tiukimmat mahdolliset rajoitukset käyttöön – maskeista ei vielä innostuta: "Aika harvaahan meillä tämä porukka on"

Kuhmo varautuu jatkamaan koronavarotoimiaan. Kainuussa on todettu vajaan viikon aikana 18 tartuntaa. Suurin osa tartunnoista on todettu Kuhmossa.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä sanoo kaupungin ottaneen tällä viikolla käyttöön tiukimmat varotoimet, mitä kaupungin valtuuksilla on mahdollista.

– Otimme käyttöön kaikki ne toimet, jotka meillä oli käytössä, Määttä sanoi MTV Uutisten haastattelussa.

Muun muassa urheiluhallit on suljettu, lukio siirtynyt etäopiskeluun ja kaupungin työntekijät etätöihin.

– On todennäköistä, että uusia tapauksia tulee. Perjantaina nähdään, ovatko rajoitustoimet tepsineet. Varaudumme siihen, että rajoituksia jatketaan, Määttä sanoi.

Kuhmolaisilla ei kuitenkaan tekeminen lopu, vaikka esimerkiksi uimahalli on tämän viikon suljettu.

– Metsissä on elämää, ihmiset sienestävät ja marjastavat. 

Maskeja ei Kuhmon kaduilla vielä kovin paljon tänään näkynyt.

– Täytyy ymmärtää myös se, että jos ei ole ketään mailla eikä halmeilla, ei maskia tarvitse käyttää, Määttä sanoi.

Samoilla linjoilla oli keskustasta tavattu Pentti Kiiveri.

– Kyllä minä käytän maskia, jos määrät tästä vielä lisääntyvät. Mutta aika harvaahan meillä tämä porukka on, Kiiveri tuumasi.

Lue myös:

    Uusimmat