Kaikkien aikojen kaunein Asuntomessutalo löytyy Heinolasta
Voittaja on kuin suoraan suomalaisten yleisimmästä unelmasta, perinteinen omakotitalo järvenrannalla.
Eva Wahlström ja Milla Alftan poimivat MTV:n Kautta aikojen komeimmat Asuntomessutalot -ohjelmassa 45 vuoden aikana yleisöäänestyksissä voittaneiden messutalojen joukosta kuusi finalistia. Näistä kuudesta messuvoittajatalosta katsojat saivat äänestää omaa suosikkiaan Asuntomessujen verkkosivuilla.
Kautta aikojen komeimmaksi asuntomessutaloksi äänestettiin Aurora-talo vuoden 2004 Asuntomessuilta Heinolasta. Kannustalon Aurora on siis nyt tuplavoittaja, sillä talo sai sekä eniten ääniä MTV:n järjestämässä kilpailussa, että voitti myös Paras Talo –äänestyksen vuonna 2004.
– Messuvoittaja Auroraan sopii sanonta: ”Se mikä lähtee sydämestä, sytyttää myös sydämet”. Uskon, että kaikkien yhteistyökumppaneiden paneutuminen hankkeeseen näkyy lopputuloksessa ja siinä, että Aurora koskettaa meitä suomalaisia yhä uudelleen, Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki sanoo.
190,5-neliöinen kartanotyylinen puutalo sijaitsee rantatontilla Ruotsalaisen järven rannalla kahden kilometrin päässä Heinolan keskustasta. Aurora-talossa on iso parveke, paljon terasseja ja isot ikkunat, joista tulvii valoa sisälle.
– Kaiken lähtökohta on aina huolellinen kokonaissuunnittelu. Arkkitehtimme Sanna Hautamäki otti julkisivuihin vaikutteita Heinolan alueen vanhoista puutaloista. Iso, järvelle aukeava takaterassi pylväsrivistöineen on puolestaan tyypillistä Amerikan etelävaltioiden arkkitehtuuria. Sisätilaratkaisuissa mietittiin koko ajan arjen toimivuutta, Mika Uusimäki kuvailee.
Toiseksi kilpailussa tuli Cubus-talo Kotkan vuoden 2002 Asuntomessuilta ja kolmanneksi eniten ääniä sai vanhassa Lapinniemen kehräämössä oleva loft-asuntoTampereen Asuntomessuilta vuodelta 1990. Neljänneksi äänestyksessä sijoittui talo ensimmäisiltä Asuntomessuilta Tuusulasta vuodelta 1970, viidenneksi Kotilo Espoon Asuntomessuilta vuodelta 2006 ja kuudenneksi Qubic-talo Lappeenrannan Asuntomessuilta vuodelta 1999.
Ääniä annettiin yhteensä 936 kappaletta.
Lähde: Suomen Asuntomessut
Uusimmat
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
23:04
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta huippupäivä
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
Lataa lisää