Kahdesti Linnan juhliin kutsuttu olympiauimari Matti Mattsson ei ole vieläkään päässyt Presidentinlinnaan: "Jos ensi vuonna"

Erikoishaastattelussa uinnin olympiamitalisti Matti Mattsson 16:21

Matti Mattssonilla on Linnan juhlien suhteen huonoa tuuria.

Tokion olympialaisissa 200 metrin rintauinnista pronssia pokannut Matti Mattssonin, 28, oli tarkoitus osallistua tämän vuoden Linnan juhliin Maiju-vaimonsa kanssa.

Toisin kuitenkin kävi. Torstaina 25. marraskuuta ilmoitettiin, että perinteikkäät Linnan juhlat perutaan huonontuneen koronatilanteen vuoksi.

Kutsustaan tämän vuoden juhliin Mattsson oli kuitenkin otettu.

– Totta kai oli hieno kunnianosoitus saada kutsu tällaisiin juhliin. Kyllä se kertoo mielestäni jotain, jos juhliin olisi osallistunut 100-200 henkeä ja oma nimeni löytyi listalta, Mattsson kommentoi MTV Uutisille.

Juhlat eivät ehtineet aiheuttaneet Mattssonille turhaa päänvaivaa tai rahanmenoa. Esimerkiksi juhlavaatteet olivat selvillä.

– Vaatekaapissa olisi ollut pukukoodin mukaista tummaa valmiiksi, joten emme ehtineet lyödä rahojamme vaatteisiin, uimari tokaisee.

Tieto juhlien peruuntumisesta tuli Mattssonille puhelimen kautta. 

– Puhelin on soinut jatkuvasti. Eipä tälle mitään voi. Tämä on tätä nykymaailmaa ja -aikaa, Jos ensi vuonna pääsisi linnaan asti.

Mattsonilla on Linnan juhlien suhteen huonoa tuuria, sillä kahdesta kutsusta huolimatta mies ei ole päässyt kertaakaan Presidentinlinnaan. Ensimmäinen kutsu kolahti postiluukusta vuonna 2013, jolloin Presidentinlinna oli remontissa ja juhlat pidettiin poikkeuksellisesti Tampere-talossa.

Mattsson on palkittu Urheilugaalassa Vuoden läpimurto -palkinnon tammikuussa 2014.

Lue myös:

    Uusimmat