Jumittaako taas? Kaksi tehokasta tapaa hoitaa selkäkivut pois päiväjärjestyksestä: ”Istuminen sinällään ei ole paha asia”
Useampi kuin joka kolmas työikäinen suomalainen on kärsinyt viimeisen kuukauden aikana alaselkäkivuista. Tavallisesti äkillinen kipu alaselässä johtuu lihasten jännittymisestä. Selän jumiutumista ja kipeytymistä on mahdollista ennaltaehkäistä ja hoitaa tuomalla lisää liikettä päivään.
Nykyinen elämäntapa ei ole ihmisen selälle suotuisa. Istumme töissä, kotona ja työmatkoilla. Samalla stressi, masennus ja vähäinen uni pahentavat selkäkipuja. Passiivinen elämäntapa, toisin sanoen liikkumattomuus, sekä psykososiaaliset tekijät ovat tämän hetken tärkeimpiä syitä suomalaisten selkäkipuihin.
– Selkäkipu on oire, ei sairaus, totesi Selkäliitto ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio Huomenta Suomessa maanantaina.
Tauota istumista ja kompensoi haittoja liikunnalla
Onneksi selkäkivut ovat usein hoidettavissa.
Istumatyöläisen tulisi tauottaa istumista noin puolen tunnin välein. Tuolilta kannattaa nousta tekemään taukojumppa tai pieni kävely. Tärkeää on myös vaihdella työasentoja ja löytää asento, jossa pystyy olemaan rennosti.
– Istuminen sinällään ei ole paha asia, kunhan sitä tauotetaan tai kompensoidaan istumisen haittoja liikkumalla, Töyrylä-Aapio sanoo.
Liikunnassa tulee muistaa säännöllisyys ja monipuolisuus. Jos selkäkivut ovat jo yltyneet koviksi, esimerkiksi erilaiset vesiliikuntamuodot ovat hyviä vaihtoehtoja.
Katso videolta vinkit taukojumppaan!
Osittaislähde: Terveyskirjasto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää