Julkkis Big Brotherin voittaja Jori: BB-asumista voi verrata armeijaan

Suomen ensimmäisen Julkkis Big Brotherin voittanut taikuri Jori A. Kopponen hämmästelee löytäneensä itsestään sosiaalisen puolen BB-talossa.

Suomen Julkkis Big Brother 2013 -kilpailun voittanut Jori A. Kopponen on häkeltynyt Suomen kansan osoittamasta suosiosta. Ohjelmassa nuorempia kilpakumppaneitaan provosoinut Kopponen on kuitenkin iloinen talossa löytämästään sosiaalisesta puolesta.

Mikä oli vaikeinta siinä, kun joutui asumaan pienessä tilassa monen ihmisen kanssa?

– Klaustrofobia. En pidä ahtaista paikoista ja välillä sermi aina laskeutui. Kun näki sen, että sermi alkoi laskeutua, tuli sellainen oikea kauhun tunne ja totta kai moni muukin asia oli vaikea. Se, että pitää olla monen ihmisen kanssa ja jaksaa kuunnella kaikkia ja olla kiinnostunut heidän asioistaan. Oli vaikea olla sosiaalinen, kun en ole yhtään sen tyyppinen ihminen, joka hakeutuisi sosiaalisiin tilanteisiin. Olen hyvin erakkomainenkin joskus, mutta oli hieno huomata, että jostain löytyy se sosiaalinenkin puoli, kun se pitää kaivaa esiin.

Onko sinulla ollut muita vastaavia kimppakämppäkokemuksia?

– Tietysti armeija ja opiskelija-aikoina kommuneissa asuminen. Aika paljon voi (BB-asumista) verrata armeijaan. Täysin samalla tavalla pitää olla täysin erilaisten ihmisten kanssa pienessä tilassa.

Kenen kanssa Jori tuli parhaiten toimeen ja millaisessa kodissa riihimäkeläinen itse asuu? Lue haastattelu loppuun Jokakodin sivuilta!


Kiinnostaako asuminen Riihimäellä? Katso myytävät kohteet!


Hannakaisa Taskinen/Jokakoti.fi

Kuva: Sub

Lue myös:

    Uusimmat