Alkukevään aikana kohun keskellä pyörinyt Tappara joutui tiistaina jälleen otsikoihin, kun poliisin tutkimuksista selvisi uutta tietoa seuran koronarikkomuksista. Tamhockey Oyn puheenjohtaja Heikki Penttilä kertoo yksityiskohtien olleen seuran tiedossa alusta alkaen.
LUE MYÖS: Tappara-vyyhti paisuu: koronarikkomuksen tehneitä pelaajia olikin enemmän kuin kaksi – toimihenkilölle sakkoja
Tappara nousi otsikoihin maaliskuussa, kun se tiedotti, että seurassa rikottiin karanteenimääräyksiä. Tuolloin Tappara kertoi urheilutoimenjohtaja Jukka Rautakorven päästäneen U20-joukkueen kaksi oireetonta koronavirusta sairastanutta pelaajaa harjoittelemaan Hakametsän harjoitushalliin.
Tiistaina poliisin tutkimusten mukaan koronarajoituksia rikkoneita pelaajia onkin ollut kahden sijaan kuusi, sillä myös altistuneita pelaajia päästettiin saman päivän aikana harjoittelemaan. Kaikki pelaajat olivat Tapparan U20-joukkueen jäseniä.
Koronarikkomuksen yksityiskohdat ovat olleet alusta alkaen selvillä Tapparan toimistolla, eikä tietoja ole seuran sisällä pimitetty, vaikka seuran ensimmäisessä tiedotteessa puhuttiinkin vain kahdesta pelaajasta. Samat tiedot on välitetty myös viranomaisille sekä SM-liigalle Jukka Rautakorven ja Tapparan toimesta.
– Sen jälkeen, kun minä olen saanut sen yksityiskohtaisesti tietää, minulta ei ainakaan ole pimitetty näitä tietoja. Nämä ovat vastanneet juuri niitä tietoja, mitä minä olen saanut Tapparan sisäisessä selvityksessä. Samaten nämä asiat on selvitetty myös viranomaisille – tosin Tapparaa ei ole viranomaisten toimesta kuultu. Tappara on antanut selvityksen myös Liigalle, Tamhockey Oyn puheenjohtaja Heikki Penttilä kertoo MTV Urheilulle.

