Jukka Jalosen poikkeuksellinen muutos kiinnitti Sami Kapasen huomion, Miro Heiskanen kaiken keskiössä – "Pistää silmään"

C Moren asiantuntija Sami Kapanen teki erityisen huomion Leijonat-luotsi Jukka Jalosen peluutuksesta.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat 10.-26.5.2024

Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla sekä MTV Katsomo -palvelussa.

Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla

Suomi jatkoi vahvoja otteitaan MM-kotikaukalossa, kun Itävalta kaatui lauantaina ongelmitta 3-0-lukemin. Paikoitellen Leijonat hallitsi ottelua näytöstyyliin, vaikka loppulukemat jäivätkin maltillisiksi.

C Moren asiantuntija Sami Kapanen huomioi ottelun aikana, ettei Leijonien puolustajat joutuneet koville kaukalossa.

– Suomen puolustajat pääsevät melko helpolla, kun pelaaminen on niin hyökkäysvoittoista. Ei jouduta hirveästi kaksinkamppailuihin, joten fyysinen rasitus ei ole mikään mahdottoman suuri, Kapanen summasi.

Varsinkin Miro Heiskasen otteista oli huomattavissa, että tähtipuolustaja ei joutunut lyömään läheskään kaikkea likoon.

– Silmään pistää Miro Heiskanen. Tällä hetkellä näyttäisi, että siellä on niin paljon enemmän koneessa kierroksia, mitä pystyy käyttämään. Hyvä, että on hengästynyt, kun tulee jäältä.

Perjantaina ensimmäisen ottelunsa pelannut Heiskanen kellotti Isoa-Britanniaa vastaan peliajakseen 19:12. Lauantaina Heiskanen pelasi jo yli kaksi minuuttia enemmän (21:17). Kapanen huomasi Itävalta ottelun päätöserässä, että päävalmentaja Jukka Jalonen teki ottelun aikana muutoksen peluutukseensa.

– Heiskanen avasi erän minuutin ja 55 sekunnin vaihdolla. Häntä peluutetaan aika paljon enemmän. Suomi peluuttaa aika poikkeuksellisesti puolustajia ajatellen, miten Jalonen on aikaisemmin vienyt puolustusta aika tasavoimaisesti, Kapanen nostaa.

Lue myös:

    Uusimmat