Juankosken rivitalopaloa epäillään tahallaan sytytetyksi – kymmeniä evakuoitiin ja neljä loukkaantui

Kuopion Juankoskella tapahtunutta rivitalopaloa epäillään tahallaan sytytetyksi, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi tutkii tulipaloa tällä hetkellä törkeänä tuhotyönä. Poliisin mukaan sillä on alustava käsitys tapahtumien kulusta ja epäily henkilöstä, joka on sytyttänyt palon. Ketään ei kuitenkaan vielä aamupäivällä ollut otettu kiinni.

Rivitalon asukkaista kaksi vietiin tulipalon jälkeen sairaalaan ja kaksi Juankosken terveyskeskukseen, mutta poliisin tietojen mukana kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti.

Palosta aiheutui merkittäviä vahinkoja useisiin asuntoihin. Pelastuslaitoksen mukaan neljä asuntoa kärsi pahoista vahingoista, yksi tulen vuoksi ja kolme sammutuksen lomassa syntyneiden vesivahinkojen takia. Kaikkiaan asuntoja oli talossa 14.

Palo syttyi rivitalossa Pappilanpellontiellä keskiviikkona iltayhdeksän aikoihin. Yöllä yhden maissa pelastuslaitokselta kerrottiin, että tuli oli saatu sammumaan ja jälkiraivausta oltiin aloittelemassa.

Pelastuslaitoksen mukaan palo oli levinnyt yhdestä asunnosta rikkoutuneen ikkunan kautta talon kattorakenteisiin.

Pelastuslaitos evakuoi tulen tieltä kaikkiaan kymmenen ihmistä. Asukkaita evakuoitiin Juankosken kirkkoon ja sosiaalitoimi järjesteli heille hätämajoitusta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja