Joulun aidot maut syntyvät juureksista

Juuresten kysyntä moninkertaistuu joulun kynnyksellä. Perinteisiä jouluherkkuja valmistetaan kodeissa ja niitä tarjotaan valmiina myös kaupoissa. Joulun kasvisherkuista erilaiset juureksista valmistetut laatikot ovat kaikkein suosituimpia. Valmiit juuressoseet helpottavat ja nopeuttavat juureslaatikoiden valmistusta, vaikka helppoa se on käsittelemättömistäkin juureksista. Vaihtelua joulupöytään saadaan valmistamalla joitain aivan uusia jouluruokia.

Rosollit ja juuresterriinit elävät uutta nousukautta ja niiden avulla luodaan joulupöytään juhlavuutta. Yhteistä näille juuresherkuille on se, että ne maistuvat hyvältä monen eri ruokalajin kanssa nautittuina. Tärkeää on myös se, että ne helpottavat joulun ruuanlaittoa. Esimerkiksi etukäteen isoina erinä valmistetut terriinit ja rosollit ovat valmista ja helppoa ruokaa tarjottavaksi pyhien aikana.

Kasvisruokaa jouluksi Perinteiset laatikot ja kinkut eivät maistu enää kaikille jouluvieraille yhtä hyvältä kuin silloin ennen. Moni nuori jouluvieras odottaa löytävänsä joulupöydästä myös uusia herkullisia kasvismakuja. Juuresten tuoma keveys on valttia joulupöydässä. Silloin jaksaa paremmin ja on helpompi antaa itselleen lupa syödä yölläkin...

Juuresterriini on varsinainen juhlaruoka, joka tekee varmasti vaikutuksen jouluvieraisiin. Terriinin valmistaminen vaatii hiukan vaivannäköä, mutta terriinin tekijä palkitaan usein runsain kehuin. Selleri, palsternakka, inkivääri ja porkkana antavat tälle jouluherkulle tyylikkään maun. Terriini sopii tarjoiltavaksi yhtä hyvin osana joulun kylmää kalapöytää kuin kinkun kaverina.

Juhlava jouluherkku syntyy myös hasselpähkinärouheella leivitetyistä punajuuri- tai lanttupihveistä. Eniten aikaa juurespihvien valmistuksessa vie juuresten keittäminen. Voit kuitenkin keittää juurekset valmiiksi jo etukäteen, jolloin esimerkiksi Tapanina tai joulun välipäivinä tarjotut juurespihvit on nopea ja helppo valmistaa.

Sinun rosolli ja minun... Rosollista löytyy tuhansia erilaisia muunnoksia ja väittely oikeasta koostumuksesta ja raaka-aineista päättyy harvoin yhteisymmärrykseen. Kotimaiset Kasvikset ry haluaa tarjota jouluksi uuden rosollityyppisen salaatin, jota kannattaa valmistaa perusrosollin tapaan usean jouluruoan lisäkkeeksi. Näin ruoanlaitto jouluna helpottuu. Salaatin maku muuttuu sopivasti, kun aineksien maut marinoituvat keskenään. Parhaimmillaan rosmariinille maistuva joulusalaatti on seuraavana päivänä. Kaikkea salaattia ei kannata kuitenkaan marinoida kerralla, sillä osa ruokailijoista voi haluta maustaa salaattinsa itse. Vaihtamalla raaka-aineita, kastiketta tai mausteita jouluinen salaatti uudistuu mukavasti ja sopii erilaisten ruokien kanssa. Reseptit:Jouluinen juuresterriiniPähkinäiset juurespihvitInkivääriporkkanat ja Joulun makuiset paahdetut juureksetRosolliMarinoitu joulusalaatti

Lue myös:

    Uusimmat