Jouduin ulosottoon, saako pomoni tietää? Asiantuntija vastaa

Harva tuntee lähipiirissään ihmistä, joka avoimesti kertoisi ulosotostaan. Se, mitä kenelläkin on ulosotossa, ei ole kuitenkaan ole salainen asia. Tietyissä tapauksissa ulosmittaukseen joutuminen tulee myös työnantajan tietoon.

Puoli miljoonaa suomalaista on ollut ulosottoviraston asiakkaana vuonna 2014. Silti harva tuntee lähipiirissään ihmistä, joka avoimesti kertoisi ulosotostaan. Tietyissä tapauksissa ulosmittaukseen joutuminen tulee työnantajan tietoon.

Kun velka siirtyy ulosottovirastolle, postissa saapuu niin sanottu vireilletuloilmoitus ja vapaaehtoinen maksukehotus. Jos asiakas maksaa saamallaan vapaaehtoisen maksukehotuksen, työnantaja ei saa tietää ulosmittauksesta.

– Jos maksaa laskun ulosoton lähettämällä maksukehotuksella, se on sillä hyvä, ja asia on hoidettu. Siitä ei ulosoton taholta mene kenellekään mitään tietoa ja merkintää, varsinkin, jos henkilö maksaa eräpäivään mennessä. Silloin edes todistukseen ulosottorekisteristä ei tule merkintää, kuvaaJanne Nyman, kihlakunnanvouti Varsinais-Suomen ulosottovirastosta.

Kaikki eivät kuitenkaan maksa vapaaehtoisesti. Silloin edessä voi olla esimerkiksi palkan ulosmittaus.

– Usein puhumme toistuvaistulosta, jossa kyseessä on yleensä palkka tai eläke. Tässä tapauksessa työnantajalle menee maksukielto, jonka mukaan palkasta pitää pidättää meidän määrittämämme osuus ja tilittää se ulosottoon. Silloin ulosotto on työnantajan tiedossa, Nyman kertoo.

Maksusuunnitelma ei työnantajan tiedossa

Laissa on määritelty myös maksusuunnitelman mahdollisuus. Asiakas voi saada maksusuunnitelman ulosotossa olevan velan maksuun.

– Tiettyjen edellytysten vallitessa ulosotto voi tehdä velalliselle maksusuunnitelman, mutta sen on vastattava palkan ulosmittauksen määrää.  Maksusuunnitelmalla ei voi ottaa enempää tai vähempää, vaan juuri sama summa, joka palkan ulosmittauksessa otettaisiin. Jos maksusuunnitelma on käytössä, se ei ole työnantajan tiedossa.

Maksusuunnitelmalla velallinen maksaa saman summan kuin mahdollisessa palkan ulosmittauksessa, mutta itse vapaaehtoisesti. Jos maksusuunnitelman noudattaminen epäonnistuu, pakollinen ulosmittaus alkaa.

Ulosotossa oleminen ei ole salainen asia

Se, mitä kenelläkin on ulosotossa, ei ole salainen asia.

– Meiltä saa nykyään ihan netinkin välityksellä tilattua kahden vuoden todistuksen, josta näkee velat, jotka velallisella on viimeisen kahden vuoden aikana ollut ulosotossa. Tämä on julkinen todistus ulosottorekisteristä, Nyman sanoo.

Todistuksen voi pyytää kenestä vain, kunhan kykenee tarkasti yksilöimään, kenestä todistusta pyytää.

– Esimerkiksi yksityisille vuokranantajille tämä on kätevä ja käyttökelpoinen tapa varmistaa, onko tuleva vuokralainen ollut ulosoton asiakkaana, ja onko hän asiakkaana tällä hetkellä.


Lue myös:

    Uusimmat