Jopa sata nuorta viis veisasi ohjeista ja kokoontui pääsiäisenä Porissa – Poliisi aikoo ottaa järeämmät keinot käyttöön: "Mussutusta on kuunneltu nyt tarpeeksi"

Koronatartunnan voi saada jopa 10 metrin päästä - tutkija kommentoi uusimpia tietoja koronasta 6:52
Koronatartunnan voi saada jopa 10 metrin päästä - tutkija kommentoi uusimpia tietoja koronasta.

Jopa sadan nuoren joukko on kokoontunut yhteen pääsiäisviikonlopun iltoina Porissa Satakunnassa, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Poliisin mukaan ryhmässä on ollut alle mopoikäisiä nuoria, mutta myös autolla liikkeellä olleita täysi-ikäisiä.

Joukossa on poliisin mukaan syntynyt esimerkiksi erimielisyyksiä ja uhoamista. Eri paikoista tavattua nuorisojoukkoa on hajotettu kolmena päivänä usean partion voimin, poliisi kertoo.

Poliisin mukaan huoltajien olisi syytä huolehtia siitä, että lapset eivät osallistu kokoontumisiin.

Toistaiseksi kokoontumisiin on puututtu tiedotteen mukaan toistuvasti ohjeilla, neuvoilla ja poistumiskäskyillä. Seuraavana keinovalikoimassa ovat poliisin mukaan niskoittelusta johtuvat sakkorangaistukset tai poliisilain nojalla tehdyt vapauteen kohdistuvat toimet.

– Mussutusta on nyt kuunneltu riittävästi, tiedotteessa todetaan.

Tarpeetonta oleilua syytä välttää

Sisäministeriön mukaan julkiset kokoontumiset on koronaviruksen leviämisen vuoksi rajoitettu kymmeneen ihmiseen 13. toukokuuta saakka. Tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla suositellaan välttämään.

Poliisin omilla sivuilla kerrotaan, että esimerkiksi parinkymmenen nuoren spontaani kokoontuminen ei tee kokoontumisesta yleistä kokousta tai yleisötilaisuutta. Tällaiseen kokoontumiseen ei sovelleta kokoontumislakia ja niiltä osin poliisin toimivaltuuksia.

Hallitus on kuitenkin antanut suosituksen, jossa pyydetään välttämättään tarpeetonta oleilua yleisellä paikalla, joten poliisi voi antaa nuorille ohjeita ja kehotuksia.

Viruksen leviämisen hidastamiseksi on syytä välttää kaikkia lähikontakteja ja pitää fyysistä etäisyyttä muihin ihmisiin, sisäministeriön ohjeissa muistutetaan.

Lue myös:

    Uusimmat