Johtaja kertoo turvakodin arjesta: Tänne tullaan aivan liian myöhään

– Meille saavutaan akuuteissa kriiseissä ja usein tulijat ovat myös henkisesti huonossa kunnossa. On oltu vuosikausia alistetussa asemassa toisen vallan alla. Silloin pinnassa on monenlaisia tunteita – sekin, että on ylipäätään uskallettu lähteä, on ollut suuren ponnistuksen takana, sanoo Grönlund.

Ensimmäiseksi turvakodissa pyritään rauhoittamaan tilanne ja luomaan keskusteluyhteys. Aina se ei ole helppoa, koska kriisin keskellä elävä ihminen ei osaa ajatella selkeästi. Turvakoti ottaa yhteyttä myös pahoinpitelijään ja myöhemmin uhrin ja tekijän kesken järjestetään neuvottelu, jos se on mahdollista.

Kenenkään puolesta ei tehdä valmiita päätöksiä. Sen sijaan turvakodin väki yrittää tarjota erilaisia näköaloja, vaihtoehtoja elämän parantamiseksi.

Häpeä estää toimimasta aiemmin

Grönlundin mukaan kynnystä avun hakemiseen pitäisi ehdottomasti hilata alaspäin, mutta kysymys kuuluu, miten.

– Perheväkivalta on yhä tabu. Ei ole helppoa sanoa ystäville tai naapureille että meillä on tällaista. Kukaan ei halua kuulla kauhistelua ja voivottelua, Grönlund sanoo.

Esimerkiksi neuvoloissa kartoitetaan nuoren perheen parisuhteen tasoa ja terveydenhuollossa pitäisi ottaa esille myös mahdollinen perheväkivalta. Toinen kysymys on Grönlundin mukaan se, mitä kysymyksiin vastataan. Häpeän muuri väkivallan ympärillä on luja, ja usein pahoinpitelijä on kieltänyt uhriaan puhumasta.

Lapset usein itkuisia ja levottomia

Turvakotiin tulee usein aikuisten mukana lapsia – talon käytävillä voi hyvinkin juoksennella 20 lasta yhtä aikaa. Lasten hoito on vanhempien vastuulla, koska henkilökunnan voimavarat eivät riitä kaikkeen.

Taloon tullessaan lapset ovat Grönlundin mukaan usein levottomia ja itkuisia. He tarraavat tiukasti kiinni vanhempiinsa eivätkä suostu päästämään irti. Monilla on nukkumisvaikeuksia. Useat ovat nähneet ja jotkut kokeneetkin väkivaltaa.

– Tapaamme lapsia kuten aikuisiakin. Lapset osaavat tuottaa puhetta, mutta usein heitä on kielletty puhumasta. Monesti aikuiset myös ajattelevat, etteivät lapset mitään tiedä; että hehän nukkuivat silloin kun se tapahtui. Mutta kyllä lapset tietävät, Grönlund sanoo.

Jos lapsi ei halua puhua, hänen kanssaan yritetään käydä kokemuksia läpi esimerkiksi piirtämisen ja leikin kautta.

Vaikka perheet tulevat turvakotiin usein viime hetkellä, Grönlundin mielestä toivoa on aina. Tekijän on mahdollista oppia pois väkivaltaisesta käytöksestä ja elämää voi aina jatkaa.