Kohublondi Johanna Tukiainen painottaa blogissaan kirjoittaneensa hyvät paperit lukiossa. Hän tosin viittaa kirjoittamisella lukion päättötodistukseen, eikä varsinaisiin yo-kirjoituksiin. Johannan muistikuva itse ylioppilastodistuksen arvosanasta on hieman sekavanoloinen.
– Yleisarvosanani oli E (tosin minun vuonnani yleisarvosanaa ei kai enää käytetty.) Lukion päättötodistuksen keskiarvo oli noin 9,1 eli kirjoitin jokatapauksessa (sic.) hyvät paperit, Johanna kirjoittaa Dolls-tanssiryhmänsä nettisivuilla.
Hän muistaa muistuttaa blogissaan myös, ettei muista kovinkaan hyvin yo-kirjoituksiaan – olkoonkin, että hän osaa kertoa päättötodistuksen keskiarvon desimaalin tarkkuudella. Senkin hän muistaa, että päättötodistuksessa komeili ainakin viisi kymppiä:
– Minulla oli todistuksessa 10 ainakin ruotsin kieli, kuvaamataito, uskonto, filosofia ja äidinkieli, Johanna listaa blogissaan.
Lukio-opintojen lisäksi Johanna pohtii nettisivuillaan julkaistussa blogissaan sitä, kuinka vaikeaa julkisuuden kanssa on elää.
– Kyllä ihmiset jaksavat olla kiinnostuneita kaikista tekemisistäni ja tapahtumista, on tämä uskomatonta myllytystä! Johanna – jota ei varsinaisesti ole pakotettu julkisuuteen – kirjoittaa julkisessa blogissaan.
– Olen tunneihminen vahvasti, horoskoopiltani leijona ja minuun sattuu kauhea julkinen myllytys, Johanna tilittää.
Lue myös: Johanna Tukiainen yo-arvosanoistaan: Ne lähtivät ällinä!
(MTV3)
