Jo viisi keskenmenoa – äiti kertoo menettämisen tuskasta: "Kaikki suru ei näy kyynelinä"

– Charlie oli ensimmäinen keskenmenomme. Nimesimme hänet niin, koska se oli hyvä nimi sekä tytölle että pojalle.

Stuff Nation -sivustolla julkaistussa Suxy Liddellin tekstissä äiti kertoo lapsista, jotka menetti aivan liian aikaisin. Teksti on otsikoitu "Sylini on tyhjä, mutta olen silti äiti".

– Pixie oli toinen. Pidimme siitä, miten maagiselta nimi kuulosti. Mickie oli kolmas. Hänen piti olla ihmeemme. Pipi oli neljäs, mutta hänen nimeään ei koskaan sanottu ääneen, vaan vain mielessäni ja sydämessäni.

Viidennellä lapsella ei ollut nimeä. Nimeäminen tuntui liian tuskaiselta.

"Kaikki suru ei näy elämässämme kyynelinä"

Kun pari oli saanut tietää, ettei vauva numero viisi selviäisi, heidän ystävänsä kysyi, olivatko keskenmenot kovettaneet parin sydämet. Liddellin tekstin mukaan parin miehestä oli tullut empaattisempi, rakastavampi ja kärsivällisempi. Hän myös arvosti elämää enemmän.

Lue myös: Mistä tiedän saaneeni keskenmenon?

Toisin kuin miehensä, äiti mietti, oliko hänen sydämensä tosiaan kovettunut: hänhän ei ollut itkenyt viidennen menetyksensä vuoksi lainkaan. Muita lapsia hän suri viikkoja.

– Kaikki suru ei näy elämässämme kyynelinä; joskus se näyttäytyy tavoilla, jotka eivät ole yhtä selviä. Ja rehellisesti ottaisin mieluummin kyyneleet. Keskenmenot ovat pimeitä ja yksinäisiä tapahtumia. Ne eivät ole vain elämän menettämistä, vaan myös toivon ja ilon kadottamista. Ja surullista kyllä, suurin osa naisista navigoi näinä aikoina lähes täydellisen eristäytyneinä, äiti kuvaa.

Parin läheisille menetyksen syvyyden ymmärtäminen oli vaikeaa. Vain isä, äiti ja hoitaja näkivät ultraäänikuvasta, miten lapsen sydän ei enää lyönyt.

– Ei ollut hautajaisia, joita suunnitella. Ystävämme ja perheemme ei kokannut meille laatikoita, lähettänyt kukkia tai lohduttanut meitä. Heillä ei ollut aavistustakaan.

"Tein tämän kaiken lähes täydellisessä hiljaisuudessa"

Äiti palasi töihin, vaikka hänen ajatuksensa olivat tulevassa keskenmenossa, jonka loppuun vieminen vaatisi lääketieteellistä apua.

– Kuljin ympäriinsä vauvani edelleen kohdussani, hormonit raivoavina, raskauspahoinvoinnin pilatessa päivääni ja tietäen täysin, mitä tulossa on. Ja syistä, joita en koskaan tule ymmärtämään, tein tämän kaiken lähes täydellisessä hiljaisuudessa.

Äiti huomauttaa, että keskenmeno ei lopu siihen, kun sen fyysinen osuus on ohi. Vanhemmat joutuvat elämään läpi hetkien, joina heidän pitäisi ostaa vauvalle tarvikkeita tai juhlia hänen olemassaoloaan vauvakutsujen ja syntymäpäivien muodossa.

– Raskautemme menetys kantaa samaa, kaiken syövää surua, kuin kenen tahansa läheisen menettäminen, mutta usein sitä käsitellään sydämen hiljaisissa sopukoissa sen sijaan, että ystävät ja perhe olisivat tukena.

Samalla mahdollinen uusi raskaus ei ole enää pelkkä ilouutinen. Se on riski, joka voi päättyä suruun.

– Sydämen syke seuraavassa varhaisen raskauden ultraäänessä ei tuo onnea, se tuo epäröintiä. Annatko itsesi alkaa toivoa, vaikka se voisi tehdä pudotuksen epätoivon kuiluun vielä pahemmaksi?

Äiti muistuttaa, että neuvojen ja ohjeiden sijaan keskenmenon kokeneelta voi kysyä vain, miten tämä voi, ja millaista tukea tämä toivoisi itselleen. 

Toistaiseksi tekstin parin tarinalla ei ole onnellista loppua. 

– Vaikken ole luopunut toivosta, toistaiseksi sylini on tyhjä ja sydämeni suree viittä pientä enkeliämme joka päivä.

Lapsettomien lauantaita vietetään lauantaina ennen äitienpäivää.

Lähde: Stuff.co.nz

***