Jimmy teki rannalta puistattavan löydön: "Se näytti eräänlaiselta kananrinnalta"

Pariskunta järkyttyi lauantaikävelyllään: Porkkalanniemen ulkoilupolun varteen rantautui tuhansia kuolleita pikkukaloja 0:55
Merten rannoilta voi löytyä kaikkea yllättävää – ja kuvottavaa. Katso videolta suomalaisia Porkkalanniemessä järkyttänyt näky.

Winconsinin osavaltiossa sijaitsevassa Racinen kaupungissa poliisi pähkäilee, kenelle rantaan ajautuneet aivot kuuluvat ja miksi ne ovat sinne päätyneet.

Aivot löytänyt paikallinen Jimmy Senda kertoo Fox-uutissivustolle käyskentelevänsä päivittäin rantaa pitkin keräten sinne ajautuneita esineitä, joista hän tekee taidetta. Syyskuun 15. päivänä hän törmäsi rannalla pakkaukseen, joka oli kääritty alumiinifolioon ja jonka ympärillä oli kuminauha. 

– Uteliaisuus valtasi minut, joten avasin sen, ja se näytti eräänlaisesta kananrinnalta. Kesti hetken ennen kuin tajusin, mitä todella tapahtui: ne olivat aivot, Senda sanoo Foxille.

Puistattavaa yllätystä kantaneen paketin sisällä oli myös kukkia ja paperia, johon oli painettu kiinalta näyttäviä merkkejä.

Saatuaan kaupungin työntekijöiltä varmistuksen, että kyseessä todella olivat aivot, Senda soitti poliisille. 47-vuotias mies on iloinen, että hän löysi rannalle ajautuneet aivot alueella liikkuvien lasten tai perheiden sijaan.

Rannalle ajautuvat aivot kuuluivat todennäköisesti eläimelle

Facebookissa amerikkalaiset ovat epäilleet aivojen kadonneen jommaltakummalta presidenttiehdokkaaltaan, mutta poliisi on lytännyt somesalapoliisien pilke silmäkulmassa tehdyt epäilyt toteamalla, että elin ei todennäköisesti ole peräisin ihmisestä. Asia varmistuu tutkinnoissa.

Aivoja voidaan käyttää ruoanlaitossa. Esimerkiksi apinan aivojen nauttiminen on suurta herkkua muun muassa Aasiassa.

Alla olevat kuvat rannalta löytyneistä kuvista voivat järkyttää.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa kuvat täältä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat