Kunta-alan pitkä työkiista päättyy – samanpalkkaisuusperiaatteen mukaisesti Tehy ja Super mukana, vaikka oikeus työtaisteluun jatkuu?

2:08
Kunta-alalle sovittiin palkankorotuksista ja viisivuotisesta palkkaohjelmasta.

Kunta-alan pitkä työkiista päättyy. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyväksynyt kunta-alan neuvottelutuloksen. 

– Henkilöstön yhdenvertaisen ja tasapuolisen kohtelun vuoksi 1.6.2022 alkaen sopimuskorotuksia sovelletaan kaikkiin työntekijöihin, korostaa neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.

Muut osapuolet Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä ammattiliitto Jyty ovat hyväksyneet tuloksen jo aiemmin. JHL ja Jyty kuuluvat Julkisen alan unioni JAU:hun.

JHL kertoo, että neuvottelutuloksen hyväksyminen merkitsee sitä, että kunta-alaa koskenut ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy tänään kello 24.

Neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta syntyi maanantaina.

Tehyllä ja Superilla ei työrauhavelvoitetta

Jukon, JAU:n ja KT:n sopimus ei sido hoitajajärjestöjä Superia ja Tehyä työrauhavelvoitteeseen, sillä ne eivät olleet mukana tekemässä sopimusta. Ne saattavat siis neuvottelutuloksesta huolimatta yhä jatkaa työtaisteluita.

Hoitajajärjestöt ovat tavoitelleet työriidassa muita aloja suurempia palkankorotuksia. Ne ovat myös uhanneet joukkoirtisanoutumisilla.

Mitä kunta-alan palkansaajat saavat neuvottelutuloksen myötä?

Uuden pääsopimuksen myötä neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä saadaan vastaamaan virkaehtosopimuslakia. Keskeistä sopimuksessa ovat korotukset palkkaohjelmassa ja perhevapaauudistukset. 

– Ratkaisu on osoitus kunta-alan neuvottelujärjestelmän vahvuudesta ensin koronan ja sitten sodan luomien epävarmuuksien keskelläkin, toteaa JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Koskevatko palkankorotukset myös Tehyä ja Superia?

Sopimuskokonaisuudessa tuodaan esille, että henkilöstön ja yhdenvertaisen ja tasapuolisen kohtelun vuoksi 1.6.2022 sopimuskorotuksia sovelletaan kaikkiin työntekijöihin.

– Tässä sopimuksessa palkankorotukset sovittiin meidän jäsenille, mutta on todennäköistä, että yhdenvertaisuuden vuoksi korotukset maksetaan kaikille kunta-alan työntekijöille, toteaa JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch.

Työnantajat linjaavat, maksavatko ne samansuuruiset palkankorotukset myös Sote ry:n liitoille Tehylle ja Superille samanpalkkaisuusperiaatteen mukaisesti. KT toteaa ohjeistavansa työnantajia, mutta työtaisteluoikeus Tehyllä ja Superilla jatkuu. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja