Omistaja kuvasi kultaisennoutajansa edesottamuksia mutalammikossa. Varoitus, tätä mutaisemmaksi ei koira voi enää päästä.
Suomen Kennelliiton mukaan kultainennoutaja on hyväntahtoinen, ystävällinen, älykäs, miellyttämisen- ja toiminnanhaluinen koira. Kansasilaisella Kevin Deichmanilla saattaisi olla sananen sanottavana rodun luonteenmäärittelyyn liittyen nähtyään, mitä hänen Jerryksi nimetty kultainennoutajansa teki kohdattuaan sateen pehmittämän mutalammikon.
Vuoden ikäinen Jerry ei pelkästään tyytynyt hiukan hypähtelemään mutalammikossa, vaan päätti tutustua mudan syvimpään olemukseen muuttumalla eläväksi mutapatsaaksi. Jerryn sisar yritti tilanteessa pysyä rauhallisena, eikä lopulta näyttänyt edes tunnistavan Jerryä.
Kevin kuvasi koiransa mutahurmosta, ja videolta voi kuulla omistajan olevan täysin maansa myynyt. Mysteeriksi jäi, kuinka Kevin sai koiransa kotiin ja millaisella painepesurilla Jerry täytyi pestä puhtaaksi.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koirista!
Lähteet: KameraOne ja Suomen Kennelliitto
Uusimmat
-
16:37
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön leviää terveydelle vaarallista savua
-
16:37
Kolme ihmistä on kuollut – Papi Khomanen, 48, matka hautajaisiin päättyi hirvittävästi
-
16:32
Hamas: Panttivankina ollut perhe kuollut Israelin pommituksissa, Israel tarkistaa väitettä – MTV seuraa sotaa
-
16:10
Sami Uotila sai idean Salkkareiden alkuperäisten näyttelijöiden jälleennäkemisestä – seuraavasta tapaamisestakin oli puhetta
-
16:07
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
16:06
Tänään TV:ssä: Kalasataman henkirikoksen uhrin veli kertoo saamistaan törkykommenteista
-
16:04
Ruma välikohtaus F1-kulisseissa: lasipullo lensi vaarallisesti kesken tappelun
-
15:23
Poliisi epäilee: Kaksi alaikäistä ryösti 13-vuotiaan teräaseella uhaten
-
15:23
Uskoisitko, että tällaisella videolla tienaa miljoonia? Somevaikuttajan toiminnasta tuli jättihitti
-
15:16
SM-liigaseuroilta viesti julki: "Asia on nimenomaan päinvastoin"
-
15:10
Laukaassa kadonnut 15-vuotias löytynyt
-
15:00
Nämä ovat Spotifyn vuoden 2023 kuunnelluimmat artistit, kappaleet ja podcastit
-
14:54
Kuva paljastaa Ullanlinnan murhasta syytetyn psykiatrin väitteen tekovälineestä
-
14:23
Historiallinen hetki tallentui kameraan: Näin itärajan portit sulkeutuivat
-
14:21
Itäraja sulkeutui kokonaan – Raja-Joosepin kaistat tukitaan betoniesteillä
-
14:21
Ostitko tämän kylpyvaahdon Ellokselta? Älä käytä!
-
14:11
Kreml: Suomen rajatoimet perusteettomia
-
14:01
Huolestuttava havainto lapsiperheistä: Äitien uupuminen ja ahdistus yleistä jo odotusaikana
-
13:54
Lauri Markkasesta huonoja uutisia
-
13:40
Mystisellä käsivirheellä kovat seuraukset – Uefa reagoi välittömästi
-
Lataa lisää