Teini-ikäisenä naisten kilpatenniksessä menestynyt Jennifer Capriati on pitkän tauon jälkeen jälleen näkyvästi kohoamassa maailmanlistalla. 23-vuotias Capriati antoi tuoreimman näytön taidoistaan Miamin turnauksen neljännellä kierroksella, kun hän kellisti Serena Williamsin 7-6 (7-2), 1-6, 6-3.
- Uskomatonta. Voitin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan noin korkealle rankatun pelaajan. Olen innoissani ja hyvin onnellinen, sillä tämä voitto kertoo siitä, että kova työ tuottaa tulosta, Capriati sanoi. Capriati on sijoitettu turnauksessa 14:nneksi, Williams kuudenneksi.
Vuoden ensimmäisessä arvoturnauksessa Australian avoimessa Capriati eteni välierään, mutta ei voittanut matkallaan neljän joukkoon ketään tosi kovaa pelaajaa. Australiaa ennen Capriati selviytyi yhtä pitkälle isossa kisassa vuonna 1992 Liptonissa. Williams voitti viime syksynä Yhdysvaltain avoimen mestaruuden, mutta ei ole sen jälkeen onnistunut kovin hyvin.
Tänä vuonna Williams on voittanut Hannoverin turnauksen, mutta ei sen lisäksi ole oikein kunnostautunut. - Syöttöni kanssa olen eniten ongelmissa, Serena Williams sanoi.
(STT-Reuters)
