Studio55.fin tekemän isovanhemmuuskyselyn perusteella suomalaiset isovanhemmat haluaisivat tapaamisoikeuden lapsenlapsiinsa vanhempien eron sattuessa. Suurin osa haluaisi myös tavata lapsenlapsiaan muutenkin useammin.
Studio55.fi teki marraskuussa isovanhemmuuskyselyn, johon vastasi lähes 1900 lukijaa. 83 prosenttia vastanneista kannattaisi lakia isovanhempien tapaamisoikeudesta lapsenlapsiin.
– Juridisesti ei olisi lainkaan mahdotonta muuttaa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia siten, että lapselle annettaisiin oikeus tavata sosiaalista vanhempaansa tai isovanhempiaan. Sellainen mahdollisuus isovanhemmilla on esimerkiksi Englannissa ja Ruotsissa, kertoo siviilioikeuden professori Urpo Kangas Helsingin yliopistosta.


