Norjan NRK ja Ruotsin SVT ovat yhteistyössä saaneet sisäpiirin tietoa aiemmin tällä viikolla julistetusta Venäjän olympiapannasta. Medioiden saamien tietojen mukaan enemmistö jäsenmaista halusi Venäjän olympialaisiin. Kansainvälisen hiihto- ja lumilautailuliiton FISin puheenjohtaja Johan Eliasch ei suostunut kommentoimaan asiaa NRK:lle.
Norjalaismedia kertoi viime viikolla, että FIS oli lähettänyt kaikille jäsenmailleen kirjeen, jossa esitettiin useita perusteluja sille, miksi venäläisten tulisi saada osallistua olympialaisiin ja karsintoihin hiihdossa sekä lumilautailussa tänä talvena. Kirjeen lopussa oli linkki kyselyyn. Kaikkien maiden tuli antaa mielipiteensä ennen hallituksen lopullista päätöstä.
Vastaukset oli tarkoitus käsitellä tiukasti luottamuksellisina, mutta nyt NRK ja SVT kertovat kyselyn tulokset sekä sen, mitä kulissien takana tapahtui Venäjän olympiapannasta päätettäessä.
Kyselyyn vastanneista jäsenmaista 60 prosenttia halusi venäläisten palaavan ja 40 prosenttia vastasi kielteisesti. Kyselyyn vastasi 47 maata 141 jäsenmaasta. Vaikka jäsenmaista suurempi osa äänesti paluun puolesta, äänesti hallitus sitä vastaan.
– En kommentoi. Se oli hallituksen päätös, Eliasch vastasi, kun NRK kysyi kyselyn tuloksista.
Eliasch oli aiemmin sanonut, että urheilijoita ei saa koskaan politisoida poliittisiin tarkoituksiin.
– Se on erittäin tärkeää. Urheilijat eivät voi valita, missä he syntyvät, Eliasch totesi NRK:n mukaan.
FISin pääsihteeri Michel Vion keskeytti Eliaschin vastauksen jälkeen lehdistötilaisuuden ja heitti, että kyse ei ollut Norjan painostuksen tuloksesta. Hän kertoi myöhemmin, että kyse oli vitsistä. Norjan kanta on kuitenkin selvä.
– Emme halua venäläisiä takaisin. Tilanne on ennallaan. Se on itse asiassa pahentunut, joten emme ole muuttaneet kantaamme tässä asiassa, Norjan hiihtoliiton puheenjohtaja Tove Moe Dyrhaug sanoi ennen äänestystä.
Eliasch ei ole salannut erimielisyyttään Norjan kanssa.
– Joissakin maissa tätä on hyvin vaikeaa käsitellä yleisen mielipiteen, maantieteellisen sijainnin ja muiden tekijöiden vuoksi. Lopulta teimme päätöksen, ja nyt meidän on keskityttävä kovasti Milano-Cortinaan. Meidän on varmistettava, että kilpailut ovat jännittäviä. Meille on tärkeää, että talvikisat ovat menestys, koska ne ovat uskomaton foorumi urheilulajimme mainostamiselle, Eliasch sanoi.
FIS lykkäsi syyskuussa päätöstä Venäjän suhteen. NRK:n lähteiden mukaan yksi syy oli se, että haluttiin selvittää, voisivatko yksittäiset maailmancupin kilpailujen järjestäjät itse päättää neutraalien venäläisten osallistumisesta kilpailuihin. Tämä mainittiin FISin lähettämässä kirjeessä, jossa luki, että jokainen kansallinen hiihtoliitto saisi itse päättää maiden urheilijoiden osallistumisesta.
Norjan hiihtopomo Dyrhaug vahvisti, että asiasta oli keskusteltu.
– Sitten ongelma olisi siirtynyt järjestäjälle ja maalle, Dyrhaug totesi.
Useat lähteet ovat myös kertoneet, että FIS-pomo Eliasch yritti avata äänestyksen jälkeen uudelleen keskustelun valkovenäläisistä urheilijoista. Hallitus oli jo tässä vaiheessa hylännyt molempien maiden neutraalit urheilijat. Eliaschin ehdotusta ei hyväksytty. Kysymys on nyt se, että onko päätös lopullinen, sillä venäläiset ovat ilmoittaneensa valittavansa urheilun välitystuomioistuimeen CASiin.