Poliisi epäilee entistä Kanadan-suurlähettilästä Jari Viléniä petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta, Ilta-Sanomat kertoo.
Tapauksessa on kyse ulkoministeriön Vilénille maksamista korvauksista. Ministeriö teki asiasta kesäkuussa tutkintapyynnön poliisille. Ministeriön mukaan Vilénin edellytykset korvausten saamiseen eivät kaikilta osin täyttyneet.
Rikoskomisario Katariina Rinne vahvistaa STT:lle, että ulkoministeriön kesäkuussa tekemästä tutkintapyynnöstä on aloitettu esitutkinta. Hän ei kommentoi epäillyn henkilöllisyyttä.
Rinne teki asiassa esiselvityksen, mutta varsinaisesta esitutkinnasta vastaa toinen tutkinnanjohtaja, joka on tällä hetkellä lomalla. Tutkinnanjohtaja vastaa tapauksen tiedottamisesta, eikä Rinne kommentoi esimerkiksi sitä, minkälaisesta summasta on kyse epäillyssä petoksessa.
Vilén: Ehdotin takaisinmaksua itse
Ilta-Sanomat kertoi kesäkuussa, että ulkoministeriö perii Viléniltä takaisin perusteettomasti saatuja korvauksia lähes 37 000 euron edestä.
Viléniltä takaisin perittävät korvaukset ovat muun muassa puolison ja lapsen muuttomatkakorvauksia sekä paikalliskorotuksen puoliso- ja lapsikorotuksia. Lain mukaan lapsi- ja puolisokorvauksia maksetaan sillä perusteella, että perheenjäsenet asuvat asemapaikalla virkamiehen kanssa samassa taloudessa.
