IS: Perussuomalaisten kokouksessa painiotteita - rikosilmoitus

Helsingin poliisille on tehty rikosilmoitus perussuomalaisten kokouksessa tapahtuneesta pahoinpitelystä, kertoo Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomien printtiversion mukaan perussuomalaiset ryhtyivät ratkomaan erimielisyyksiään painiottein viime torstaina Kontulan paikallisosaston PS-foorumissa.

Kokouksessa oli läsnä parikymmentä osaston aktiivia, jotka puivat vaalitulosta puheenjohtajansa Petri Haapasen johdolla. Joidenkin läsnäolijoiden mielestä kokouksessa oli kuitenkin liikaa äänessä Helsingin piirin piirisihteeri Jussi Ristilä. Puheenvuoroista noussutta erimielisyyttä ryhdyttiin ratkomaan painiottein.

Ristilä kertoo Ilta-Sanomille, että yksi häneen käsiksi käyneistä oli puheenjohtaja Haapanen. Hän teki pahoinpitelystä rikosilmoituksen, koska pelkäsi käsiksi käymisen voivan johtaa jopa halvaantumiseen vanhojen kaularankavammojen vuoksi.

Haapanen myöntää lehdessä tarttuneensa Ristilään, aikomuksenaan kuitenkin poistaa Ristilä "ihan silleen siististi".

Lue myös:

    Uusimmat