Inter tarrautui jykevästi Mestarien liigan finaalilippuun – tyrmäävä alku siivitti jättimäiseen voittoon paikallisvihollisesta
Internazionale lähtee 2–0-johdossa Mestarien liigan välierien toiseen osaotteluun AC Milania vastaan ensi viikolla. AC Milan ei toipunut Edin Dzekon ja Henrikh Mkhitarjanin pikamaaleista.
Täyteen pakattu San Siro todisti jo kahdeksan minuutin jälkeen, kuinka 37-vuotias Edin Dzeko jatkoi mestarillisesti kulmapotkun ylänurkkaan vasemmalla jalallaan.
37 vuotta ja 54 päivää vanhasta Dzekosta tuli samalla Luka Modricin ohella vanhin tällä kaudella kilpailussa maalin tehnyt pelaaja.
Avausosuman järkytys ei ollut ehtinyt Milanin leirissä vielä laantua, kun se avasi käytännössä kunniakujan Henrikh Mkhitarjanille, joka viimeisteli Interille jo toisen maalin.
Viitisen minuuttia myöhemmin Milan ajautui uusiin vaikeuksiin, kun algerialainen keskikenttäpelaaja Ismael Bennacer ei kolhunsa jälkeen pystynyt jatkamaan ottelua.
Karmeampaankin oli Milanin kannalta eväitä, sillä erotuomari Jesus Gil Manzano vihelsi avauspuoliajalla Interille vielä rangaistuspotkun Simon Kjaerin osuttua rangaistusalueella Lautaro Martineziin. Manzano kuitenkin muutti tuomionsa VAR-tarkastuksen jälkeen.
Toisella puoliajalla Milan sai aluksi pelistä paremmin kiinni, mutta Sandro Tonalin tolppalaukausta lähemmäksi se ei paikallisvastustajan maalia päässyt.
Toinen osaottelu pelataan ensi viikon tiistaina samalla stadionilla.
Uusimmat
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
Lataa lisää