Mikä meikkituote on niin tärkeä suomalaisnaiselle, että sen ottaisi jopa autiolle saarelle mukaan? Lähes 2 800 naista kertoi, mikä kosmetiikkatuote on kaikista tärkein – ja yksi olikin selkeästi ylitse muiden. Kysely antoi myös osviittaa siitä, miten ikä vaikutti meikkituotteiden suosioon.
Kauneusvinkit-sivustolla tehty Suuri Kauneuskysely 2013 kartoitti, mitä kosmetiikkatuotetta ilman suomalaisnainen ei voisi elää. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 796 naista. Vastaajat olivat ikähaarukaltaan 15–65-vuotiaita.
Mascara vie voiton kerta toisensa jälkeen – huulipunaa suosivat vanhemmat
Aivan kuten vuonna 2012, mascara ja huulivoide veivät kärkisijat. Mascara oli selkeästi kaikista tärkein meikkituote iästä riippumatta: tuotetta suosivat kaikki aina 15–65 ikävuoteen saakka.

Nuoret, alle 25-vuotiaat, suosivat ripsivärin lisäksi pinsettejä, huulivoidetta, meikkivoidetta sekä puuteria. Huulikiilto ja -puna eivät olleet niin suosittuja, vaan kosmetiikan parissa suosittiin eritoten kasvomeikkejä. Ripsientaivuttimia käyttivät eritoten nuoret.
25–35-vuotiaat naiset suosivat yhtä lailla, mutta hitusen vähenevissä määrin mascaraa, pinsettejä, huuli- ja meikkivoidetta. Huulikiillon suosio alkoi nousta.

