Huppumallit sivaltavat Kendall Jenneriä tämän kommenteista – vähätteli mallien työmäärää

Kendall Jenner suututti mallialan työntekijöitä kommenteillaan työmäärästään.

Viime vuonna maailman kovapalkkaisimmaksi malliksi listattu Kendall Jenner on herättänyt närää alansa keskuudessa. Jenner kommentoi Love-lehden 10-vuotisjuhlahaastattelussa olevansa nykyään valikoiva sen suhteen, mitä muotinäytöksiä hän tekee, sillä kova työtahti oli ajaa hänet romahduksen partaalle.

– Olemme alusta asti olleet todella valikoivia sen suhteen, mitä näytöksiä teen. En ollut missään vaiheessa yksi niistä tytöistä, jotka tekevät 30 näytöstä vuodessa, tai mitä v**tua ne tytöt tekevätkään. Lisää valtaa heille, Jenner totesi lehdelle.

Kommentti ei uponnut mallipiireissä kovin hyvin. Useampi taho huomautti, että suurin osa malleista tekee lähemmäs 70 näytöstä vuodessa ja syy tähän on perheiden elättäminen tai taistelu hyvin kilpailulla alalla. Nämä ovat asioita, joista Jennerin ei ole tarvinnut uransa aikana huolehtia, noustuaan tähteyteen Keeping Up With the Kardashians -tositelevisiosarjan avulla.

– Se, "mitä v**tua ne tytöt tekevät", on, että he koittavat päästä eteenpäin urallaan ja samalla elättää itseään ja perheitään. Ja kyseessä on 70 näytöstä vuodessa ja olemme kaikki ylpeitä tytöistä, jotka tekevät niitä, malli Daria Strokous otti kantaa Instagram-tarinassaan.

– En koskaan ole ollut näin epäsuorasti ja julkisesti loukkaantunut. Sinua kutsutaan supermalliksi, vaikka saat kaiken niin helposti, Irina Djuranovic kommentoi Jennerille.

– Niin epäkunnioittavaa noin 99 prosenttia alan työntekijöitä kohtaan – kyllä, heidän piti työskennellä saavuttaakseen huipun. Ota yhteys oikeaan maailmaan, puolalainen Jac Jagaciak sanoi.

– Ehkä niiden tyttöjen pitää maksaa laskunsa, siksi he tekevät 30 näytöstä vuodessa... Ei sanoja, Sport Illustrated -lehdellekin poseerannut Vita Sidorkina totesi.

Jenner sanoi Love-lehdelle vähentäneensä muotinäytösesiintymisiään, kun hän koki elämänsä liian kiireiseksi. Jennerillä on ollut mallintöiden lisäksi paljon muutakin lautasellaan ja kiireet meinasivat ajaa hänet hermoromahduksen partaalle.

Tositelevisiotähden leiristä on koitettu parhaan mukaan korjata vahinkoa. Jennerin edustaja kommentoi People-lehdelle, että lainaus irrotettiin kontekstista.

– Kesken ajatuksen hän tajusi, että mallien näytösten määrä on lähempänä 80 kertaa vuodessa. Kommentin idea oli, että kyseessä on heidän polkunsa ja "lisää valtaa heille" -kohta. Hän ihailee heidän kovaa työtään ja omistautumistaan. Se on saavutus, Jennerin edustaja sanoi.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat