Huostaanotetut lapset harvemmin laitoksiin

Huostaanotettuja lapsia pyritään sijoittamaan nykyistä pontevammin perheisiin. Tavoitteena on, että lapsen sijaishuolto järjestettäisiin tulevaisuudessa laitoksissa pikemminkin poikkeustapauksissa.

Hallitus hyväksyi perhehoidon ensisijaisuuden periaatetta koskevan lakiehdotuksen tänään, ja asia etenee seuraavaksi eduskuntaan.

Perhehoidon suosimisen lisäksi ideana on nostaa perhehoidon laatua sekä tukea hoitajien jaksamista. Muutoksilla halutaan korottaa perhehoitajien palkkioita, lisätä valmennusta ja helpottaa sijaisten palkkaamista.

Sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä yritetään tehdä aiempaa houkuttelevampaa.

- Me yritämme luoda vähitellen olosuhteita, jotka houkuttelisivat enemmän ihmisiä perhehoitajiksi. Monet kunnathan ovat sanoneet, että sijoittaisivat kyllä perhehoitoon, mutta kun ei ole perhepaikkoja, sanoo apulaisosastopäällikkö Reijo Väärälä sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Perhehoitajaa ei jätetä yksin

Väärälän mukaan kansainväliset ja erityisesti pohjoismaiset kokemukset ovat opettaneet, että perhehoito on varsinkin pienille lapsille huolenpidon, hoidon ja kasvatuksen kannalta parempi vaihtoehto kuin laitos. Yleensä se on myös puolet halvempaa.

- Kansallisesti kysymys on helposti sadoista miljoonista euroista.

Onnistuneen perhesijoituksen yhtenä edellytyksenä on hyvä valmennus, mutta mahdollisuudet päästä koulutukseen vaihtelevat eri puolilla maata. Perhehoitajien ennakkovalmennus ehdotetaan säädettäväksi pakolliseksi, ja heille turvattaisiin riittävä tuki myös sijoituksen aikana. Monet sijaisvanhemmat ovat kokeneet erityisen tärkeäksi, että hoidettaviin ja heidän elämäntilanteisiinsa liittyvistä kysymyksistä voi keskustella sosiaalityöntekijän kanssa.

Perhehoitajien vähimmäispalkkiota on tarkoitus nostaa 650 euroon kuussa nykyisestä 347 eurosta.

Laissa säädetään, että perhehoitajalla on oikeus yhden arkipäivän vapaaseen jokaista kuukautta kohti, jona hän on toiminut tehtävässään vähintään 14 vuorokautta. Käytännössä vapaiden pitäminen on usein hankalaa.

Ideana on, että kunta voisi järjestää perhe- tai omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikaisen hoidon tekemällä toimeksiantosopimuksen kotiin tulevan sijaishoitajan kanssa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat