Mitä on EFT-naputtelu? Psykoterapeutti kertoo, miksi uskoo metodiin, jota moni pitää huuhaana: "Tämähän on tosi outo menetelmä"

Näin EFT-naputtelua tehdään 1:04
Näin EFT-naputtelua tehdään.

EFT, siis Emotional Freedom Techniques, on menetelmä, jossa sormenpäillä kevyesti naputellaan kehossa olevia akupunktiopisteitä. Psykologi, kipupsykologi ja psykoterapeutti Juha Siira käyttää metodia työssään, mutta saa myös kritiikkiä.

EFT tulee sanoista Emotional Freedom Techniques, suomeksi siis tunteiden vapauttamisen tekniikka. Se on menetelmä, jossa sormenpäillä kevyesti naputellaan kehossa olevia akupunktiopisteitä ja samalla ajatellaan itselle haitallista ongelmaa tai asiaa. Tavoitteena on negatiivisen tunteen, kuten ahdistuksen, tiedostaminen ja purkaminen.

Menetelmän kehitti Gary Craig 1990-luvulla. EFT on niin sanottu energiapsykologian menetelmä, joka perustuu muun muassa kiinalaiseen lääketieteeseen; sen yhteydessä puhutaan energiasta, ihmiskehon meridiaaneista ja akupunktiosta.

Se kuulostaa… huuhaalta.

– Tämähän on tosi outo menetelmä, psykologi, kipupsykologi ja psykoterapeutti Juha Siira myöntää.

Siira tutustui EFT:hen jo 1990-luvulla. Siihen aikaan sitä kutsuttiin vielä taputteluksi, tappingiksi.

– Se on vähän hankalasti kääntyvä sana, Siira sanoo.

Nykyisin hän puhuu naputtelusta – eikä usko, että se on huuhaata.

"Outouden avaaminen auttaa"

Ulkoisesti EFT näyttää vain ihon naputtelulta sormella: hoidon aikana taputellaan kevyesti kohtia esimerkiksi otsalla, silmien alla ja solisluun alla. Metodin ohjeita näet yllä olevalla videolla. 

Siira haluaa tuoda näkyväksi EFT:n erikoisuuden: sanoa suoraan, että tämä metodi on outo eikä kukaan pysty tarkkaan selittämään, mihin se perustuu.

– Outouden avaaminen auttaa ihmistä ottamaan paremmin vastaan. Joskus oudon näköinenkin voi olla tosi toimivaa, Siira sanoo.

YouTube on täynnä opetusvideoita aiheesta, sillä kukapa ei haluaisi eroon hankalista tunteistaan nopeasti ja helposti? Vaikka EFT:stä on puhuttu ja sitä on tutkittu vuosikymmenet, siitä on edelleen melko vähän kunnollisia tieteellisiä tutkimuksia.

Yksi vuoden 2019 tutkimus havaitsi, että hoidon avulla esimerkiksi kipu sekä ahdistus- ja masennusoireet vähenivät testihenkilöillä ja myös pysyivät poissa. Toisaalta tutkimus oli pienikokoinen, eikä kontrolliryhmää ollut.

"Ymmärrän vaihtoehtohoito-käsitteen"

EFT:stä puhutaankin sekä vaihtoehtohoitona että pseudotieteenä. Siirakin on saanut kritiikkiä toiminnastaan. Kriitikoitaan hän ymmärtää.

– Tässä on käsitteitä, joita on vaikeaa ymmärtää. Ne helposti johtavat ajatukseen, että tämä ei ole perinteistä lääketieteellistä tai psykologista hoitoa tai ymmärrystä. Ymmärrän vaihtoehtohoito-käsitteen, onhan tämä vaihtoehto. Vai pitäisikö sanoa täydentävä malli, hän pohtii.

– Olen aika paljon urani aikana saanut kritiikkiä, että tämä on vain tällainen temppu. Ei se ole ihan niin yksinkertainen temppu kuitenkaan, se vaatii psykologisen puolen mukaan.

Siira itse uskoo, ettei kaikkia asioita pystytä selittämään. Toisinaan tieteen kehittyessä kehittyy myös ymmärrys.

Myös EFT vaatii työtä: "Jos joku lupaa, että millä tahansa metodilla ongelmasi häviävät viidessä minuutissa..."

EFT-metodin avulla Siira hoiti potilaita kipupoliklinikalla kymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi iäkäs potilas, jolla oli hankala kaularangan alueen kipu, sai naputtelusta avun.

– Olen yrittänyt aina omalle ammattikunnalleni kuvata, että tämähän on aika psykologinen menetelmä: siinä on monta toimivaa osaa, jotka vaikuttavat. Esimerkiksi täytyy ajatella ongelmaa, jota hoidetaan; jos vain naputtelee akupisteitä ja samaan aikaan miettii, mitähän tänään ostaisin kaupasta, ei sillä ole minkäänlaista merkitystä, Siira kuvailee.

– Esimerkiksi ahdistusta täytyy ajatella, tulla tietoiseksi siitä. Siinä yhteydessä naputellaan, eli yhdistetään ajattelu, tunne ja naputtelu.

Akupunktuurin tehosta esimerkiksi laihdutuksen tukena on jonkin verran näyttöä, kertoo Terveyskirjasto. Se voi soveltua myös jäykkyyden hoitoon ja kipujen lievittämiseen.

Pitkäaikaisen, kroonisen kivun hoito on monimutkaista; kaikki eivät saa apua niin sanotuista perinteisistä metodeista. Työtä hoitaminen silti vaatii.

– Jos joku lupaa, että millä tahansa metodilla ongelmasi häviävät viidessä minuutissa, ainakin minulle tulee skeptinen olo. Ihmismieli ei ole ihan niin yksinkertainen. Toiset ovat paljon tiedostavampia ja tunneosaavampia, toiset vaativat enemmän keskustelua, Siira pohtii.

Kaikkiin EFT ei tehoa. Siirakin on kohdannut ihmisiä, joille naputtelu ei tuo apua. Mielikuva menetelmästä on kenties todellisuutta yksinkertaistetumpi.

– Kun katsoo YouTube-videoita aiheesta, joskus niistä saa kuvan, että tämä auttaa nopeasti ja tehokkaasti kaikkeen, kaikissa tilanteissa. Mutta monesti ihmisten ongelmat ovat aika monimutkaisia. Tilanne voi olla niin hankala, ettei tällaista menetelmää voi edes suositella, Siira huomauttaa.

Tarkoitettu negatiivisten tunteiden vapauttamiseen: "Tätähän kuvataan sipulin kuorinnaksi"

Alun perin EFT on tarkoitettu nimenomaan negatiivisten tunteiden vapauttamiseen. Nykyisin sitä käytetään muuhunkin, esimerkiksi pelkojen ja kivun hoitoon. EFT:tä voi kuka tahansa tehdä itsekseen, myös ilman terapeutin ohjausta.

– Itse terapeuttina ajattelen, että itsehoidollisuus ja se, että potilas voi itse vaikuttaa johonkin, on aina tärkeä osa hoitoa. Mutta toisaalta ihmiset usein tarvitsevat ohjausta tai opastusta siitä, mitä tunteet ovat, miten ne ilmenevät, mitä tarkoittaa, että on uskomuksia, tai mitä ajattelussa oikeastaan tapahtuu. Tietenkin haluan painottaa, että itse käytän naputtelua terapiatyössä vain yhtenä osana, Siira pohtii.

EFT-hoitosarjan läpikäyminen muutamia kertoja voi helpottaa esimerkiksi ahdistusta. Samalla tietoisuus ahdistuksesta ja sen aiheuttajista lisääntyy. Pelkästä naputtelusta ei siis oikeastaan ole kyse.

– Tätähän kuvataan sipulin kuorinnaksi: on pintakerros, josta lähestytään ja aletaan purkaa asioita. Tunnekin voi muuttua: lähdetään liikkeelle ahdistuksesta, mutta voikin olla, että tosiasiassa käsittelemme yksinäisyyttä tai epäonnistumisen pelkoa. Sipulin pinta ei tarkoita, että olisimme saapuneet ytimeen eli varsinaiseen asiaan, jota käsitellään. Sitä voi joutua työstämään aika paljon.

Katso myös: Yli miljoona suomalaista uskoo vaihtoehtohoitoihin. Professori kertoo, miksei täysin tyrmäisi kaikkia vaihtoehtohoitoja, ja mitä erilaisista terveysväitteistä pitäisi ajatella:

Yli miljoona suomalaista uskoo vaihtoehtohoitoihin – näin väitteiden sekamelskaan voisi saada tolkkua 6:48

Lue myös:

    Uusimmat